Seitsemäs Kohtaus.
DUNOIS ARKKIPIISPAN ja Du CHATELLIN välissä.
Arkkipiispa.
Tuo synkkä mieli voittakaatte, prinssi!
Luo kuninkaanne kääntäkäätte taas,
Oi, älkäät heittäkö nyt asiaamme,
Kun, ahdingossa ollen uudestaan,
Me urhomiekkoanne tarvitaan.
Dunois.
Miks' ahdingossa ollaan? Miksi noussut
On vainolainen taas? Ol' kaikki tehty,
Ol' Franska voittanut ja sota loppu
Te auttajamme karkotitte: itse
Nyt auttajanne olkaat! Leiriä
En nähdä tahdo, miss' ei häntä löydy.
Du Chatel.
Oi malttakaatte! Moista vastausta
Meill' älkäät antako!
Dunois.
Du Chatel, vaiti!
Ma teitä kammon, teit' en kuulla voi:
Te ensimmäisnä häntä epäilitte.
Arkkipiispa.
Ken eikö eksynyt ja horjununna
Sin' inhopäivänä, kun kaikki
Vaan häntä vastaan todistusta kantoi!
Me hurmoksissa oltiin, heijahtain
Se puuska sydäntämme kohtas — Kenpä
Ois tutkimahan ehtinynnä silloin?
Nyt malttia me saamme uudestaan;
Me hänen näämme semmoisna kuin täällä
Hän kulki, moittimista emme löydä —
Me väärin tehnehemme peljätään —
On kuninkaamme katumuksissaan,
La Hire on lohdutoinna, itseään
Burgundi syyttää, kaikki murheesen
Nyt sulkeuu.
Dunois.
Hän pettäjäkö? Totuus
Jos näkyväisen muodon ottaa tahtois,
Sen hänen katsantonsa kantaa täytyis!
Jos puhtautta, vakavuutta maassa
On niissäkään — ne hänen huulillaan
Ja hänen silmissänsä olla täytyy!
Arkkipiispa.
Meit' ihmehellä taivas johtakoon
Ja salaisuuden ilmi tuokoon, jonne
Ei kuolevaisen silmä tungekaan,
Vaan kuinka tuota selvitän ja suorin,
Me jomminkummin oomme rikkoneet:
Me hornan juoniloilla taistelimme,
Tai pyhän karkotimme, kummallai
Me taivon rankaistusta kartutimme
Tän kurjan maamme päälle uudestaan.
Kahdeksas Kohtaus.