FRANS. Mitä, vanhus? Oletko liitossa taivaan tai helvetin kanssa? Kuka sen on sanonut sinulle?
MOSER. Onneton se, jolla on ne molemmat sydämellään! Hänelle olisi parempi, ettei hän olisi syntynyt! Mutta olkaa rauhallinen, teillähän ei enää ole isää eikä veljeä!
FRANS. Aah — mitä, etkö tiedä mitään muuta syntiä? Mieti vielä — kuolema, taivas, ikuisuus, kadotus kajahtaa suusi puheesta — et ainoatakaan muuta syntiä?
MOSER. En ainoatakaan muuta.
FRANS (vaipuu tuolille). Tuho, tuho!
MOSER. Iloitkaa, iloitkaahan! Ylistäkää onneanne! — Olettehan kaikista julmuuksistanne huolimatta pyhimys isänmurhaajan rinnalla. Se tuomio, joka teitä kohtaa, on tuon toisen osalle määrättyyn verrattuna rakkauden veisu, — hyvitys —
FRANS (karaten pystyyn). Mene hornan kitaan, turmanlintu! Kuka sinun käski tänne tulla? Mene, sanon minä, tai minä isken lävitsesi.
MOSER. Voiko papin loru hälyyttää tuollaisen filosoofin sotisopaan?
Puhaltakaa vain se tieltänne yhdellä henkäyksellänne! (Poistuu.)
FRANS (vääntelehtii nojatuolissaan. Syvä vaitiolo).
ERÄS PALVELIJA kiireesti.