FRANS. En voi rukoilla, — täällä (lyö rintaansa ja otsaansa), kaikki täällä niin autiota, niin nääntynyttä! (Nousee.) Ei, en tahdokaan rukoilla, — taivas ei saa tätä voittoa, tätä pilkkaa ei helvetti tee minulle —
DANIEL. Jeesus Maaria! Auttakaa, pelastakaa, koko linna on tulessa!
FRANS. Kas tässä, ota tämä miekka. Joutuin! Pistä se selästä lävitseni, etteivät nuo konnat ehdi päästä minua häväisemään.
(Tuli loimuaa yhä valtavampana.)
DANIEL. Siunatkoon, siunatkoon! En tahdo auttaa ketään liian aikaisin taivaaseen, vielä vähemmin liian aikaisin — (Juoksee tiehensä.)
FRANS (tuijottaen kamalasti hänen jälkeensä, hetken kuluttua). Helvettiin, aioit sanoa —. Todellakin, vainuan jotakin sellaista —. (Mielipuolisesti.) Ovatko nuo heleitä liverryksiä sieltä? Teidänkö sähinäänne kuulen, manalan kyyt? — Ne syöksyvät ylös, piirittävät ovet. — Miksi niin arkailen tuota lävistävää kärkeä! — Ovi ryskyy, murtuu — turha yrittää pois —. Aa, armahda sinä siis minua! (Sieppaa hatustaan kultanyörin ja kuristaa itsensä.)
SCHWEIZER miehineen.
SCHWEIZER. Verihurtta, missä olet! — Näittekö, miten ne pakenivat?
Onko hänellä niin vähän ystäviä? Minne se konna on kätkeytynyt?
GRIMM (kompastuu ruumiiseen). Seis, mitäs tässä on tiellä? Valoa tänne!
SCHWARTZ. Hän on ehtinyt ennen meitä. Pistäkää miekkanne tuppeen, täällä hän makaa kuin kissanraato.