RAZMANN. No jaa, kai niillä lie liukkaat näpit, — mutta vakuutan sinulle, että päällikkömme maine on jo vietellyt rehellisiäkin miehiä.
SPIEGELBERG. Sepä olisi hullusti!
RAZMANN. Leikki pois! Ja he eivät häpeile palvella hänen käskiessään. Hän ei murhaa ryöstääkseen, kuten me — rahasta hän ei enää näytä välittävän, kun hänellä on sitä kylliksi, lahjoittaapa hän orvoille hyvin ansaitsemansa kolmanneksen saaliista tai toimittaa sillä köyhiä, lahjakkaita nuorukaisia opin tielle. Mutta jos hän pääsee kuppaamaan jotakin maalaisjunkkaria, joka nylkee alustalaisiaan kuin nautaa, tai jouduttamaan vasaramarkkinoille jotakin kultahetaleista konnaa, joka vääntää kieroon lain pykälät ja peittää hopealla oikeuden silmät, tai muuta senkaltaista roskaherrasväkeä — auta armias! silloin hän on elementissään ja touhuaa tuohuksissaan, niinkuin hänen jokaisessa hiussuonessaan asuisi raivotar.
SPIEGELBERG. Hm, hm!
RAZMANN. Tuonaan kuulimme kapakassa, että sitä tietä piti matkustaa erään rikkaan Regensburgin kreivin, joka oli asianajajansa jutkujen avulla voittanut muutaman miljoonajutun. Päällikkö istui juuri aterialla. — 'Kuinka monta meitä on?' kysyi hän minulta, nopeasti nousten. Näin hänen purevan alahuulensa hammasten väliin, kuten hän tekee vain kiihkeimmillään ollessaan. — 'Vain viisi', vastasin. — 'Siinä on kylliksi', sanoi hän, heitti emännälle rahat pöytään, jätti tilaamansa viinin koskematta. Läksimme. Koko aikana hän ei sanonut sanaakaan, riensi yksinään tiensyrjää, vain silloin tällöin kysäisi meiltä, emmekö olleet vielä mitään huomanneet ja käski meidän painaa korvamme maata vasten. No, vihdoin ajelee kreivi vastaamme, vaunut raskaasti kuormitettuina, asianajaja vierellään, edessä ratsumies, vierellä kaksi ratsastavaa renkiä — olisitpa silloin nähnyt hänen, kädessään kaksi pistoolia, syöksevän päin vaunuja, huutaen huikeasti: 'Seis!' — Kuski, joka ei tahtonut pysähdyttää, sai kieriä alas istuimelta, kreivi lensi kuin paukku vaunuista, ratsurit hävisivät. — 'Rahasi, kanalja', huusi jyläytti hän. Kreivi makasi kuin härkä teurastuspenkillä. — 'Sinäkö konna se teet oikeuden ostettavaksi portoksi?' Asianajaja vapisi niin että hänellä hampaat kalisivat. Tikari upposi hänen ruhoonsa kuin seiväs viinimäkeen. — 'Olen tehnyt tehtäväni!' huusi hän ja kääntyi ylpeästi poispäin meistä, 'ryöstö on teidän asianne.' Ja samassa hän painui metsään.
SPIEGELBERG. Hm, hm! Veikko, se mitä tähän saakka olen sinulle kertonut, jää meidän väliseksemme, hänen ei sitä tarvitse tietää. Ymmärrätkö?
RAZMANN. Oikein, oikein, ymmärrän.
SPIEGELBERG. Sinähän tunnet hänet. Hänellä on omat oikkunsa. Sinä ymmärrät minua.
RAZMANN. Ymmärrän, ymmärrän.
SCHWARZ (täyttä juoksua).