V. MOOR. Jää! — Yksi lyhyt askel on vielä otettava, — tehköön hän tahtonsa! (Istuutuen). Hänen isiensä synnit etsiskellään kolmanteen ja neljänteen polveen, — täyttäköön hän tehtävänsä!
FRANS (ottaa kirjeen taskustaan). Tunnette kirjeenvaihtajamme. Katsokaa! Antaisin sormen oikeasta kädestäni, jos voisin sanoa häntä valehtelijaksi, katalaksi, myrkylliseksi valehtelijaksi — — Tyyntykää! Saatte suoda anteeksi, etten anna teidän itse vielä lukea kirjettä. Ette saa vielä kaikkea tietää.
V. MOOR. Kaikki, kaikki, — poikani, säästät minut kulkemasta kainalosauvoin.
FRANS (lukee). "Leipzig, 1 p. toukokuuta. — Ellei minua sitoisi lupaus olla salaamatta sinulta, rakas ystävä, vähintäkään siitä, mitä voin saada tietooni veljesi elämästä, niin ei koskaan joutuisi syytön kynäni tällä tavoin syypääksi julmuuteen sinua kohtaan. Sadat kirjeesi vakuuttavat minulle, että tämäntapaisten sanomain täytyy raadella sinun veljensydäntäsi; on kuin näkisin sinun jo tuon kunnottoman, tuon kurjan" — (vanha MOOR peittää kasvonsa). Luen vain lievimmät kohdat, isä, "— tuon kurjan takia kyynelissä kylpevän", ah, ne vierivät, — ne tulvivat säälin virtana poskiani alas — "on kuin näkisin jo vanhan, hurskaan isäsi kuolonkalpeana" — Jeesus, Maaria! Näytättehän siltä jo ennenkuin tiedätte paljon mitään.
V. MOOR. Edelleen, edelleen!
FRANS. "— kuolonkalpeana vaipuvan tuoliinsa ja kiroavan sitä päivää, jolloin hän ensi kerran kuuli itseään sopertaen kutsuttavan isäksi. Ei ole haluttu paljastaa minulle kaikkea; ja siitä vähästä, mitä minä tiedän, saat sinä tietää vain vähän. Veljesi näyttää nyt täyttäneen häpeänsä mitan; minä ainakaan en tiedä mitään siitä, mitä hän todella on saanut toimeen, ellei hänen neroutensa tässä kohden voita minun älyäni. Ensin tehtyään velkaa neljäkymmentätuhatta tukaattia" — sievoinen taskuraha, isä, — "ja sitä ennen vieteltyään erään rikkaan pankkiirin tyttären sekä haavoitettuaan kuolettavasti kaksintaistelussa tämän kosijan, erään ylhäisen, kunnon nuorukaisen, oli hänellä kylliksi rohkeutta viime yönä pujahtaa oikeuden käsistä seitsemän muun kanssa, jotka hän oli vetänyt mukaansa elosteluunsa" — Jumalan nimessä, isä, mikä teitä vaivaa?
V. MOOR. Riittää! Keskeytä, poikani!
FRANS. Säästän teitä. — "Hänet on määrätty vangittavaksi, häväistyksen kärsineet vaativat kuohuissaan hyvitystä, hänen päästään on luvattu palkinto, — Moorin nimi" — Ei, poloiset huuleni eivät sentään saa surmata isää! (Repii kirjeen.) Älkää uskoko, isä, älkää uskoko tästä sanaakaan!
V. MOOR (itkee katkerasti). Nimeni! Rehellinen nimeni!
FRANS (lankeaa hänen kaulaansa). Kurja, kolmasti kurja Kaarle! Enkö tätä aavistanut, kun hän jo poikasena vaani tyttöjä, kolusi katupoikain ja hulttioitten kanssa maat ja mantereet, karttoi kirkon näkemistäkin kuten pahantekijä vankilaa ja heitti teiltä kiristämänsä rahat ensimäisen vastaantulevan kerjäläisen hattuun, sillä välin kun me ylensimme kotona mielemme hurskaisiin rukouksiin ja pyhien saarnakirjojen tutkisteluun? — Enkö tätä aavistanut, kun hän lueskeli Julius Caesarin ja Aleksanteri Suuren sekä muiden paatuneitten pakanain seikkailuja mieluummin kuin katumuksentekijän Topiaan tarinaa? — Sadasti ennustin teille tätä, sillä rakkauteni häneen pysyi aina lapsenvelvollisuuden rajoissa, — se vesa syöksee vielä meidät kaikki kurjuuteen ja häpeään! — Oi kunpa ei hänellä olisi Moorin nimeä, kunpa minun sydämeni ei sykkisi niin lämpimästi hänen tähtensä! Tämä jumalaton rakkaus, jota en voi kitkeä pois, syyttää minua vielä kerran Jumalan tuomioistuimen edessä.