V. MOOR. Oh, hän on tehnyt minut kahdeksankymmenvuotiaaksi vanhukseksi.
FRANS. No niin — entäpä jos luopuisitte tuosta pojastanne?
V. MOOR (hypähtäen pystyyn). Frans, Frans, mitä sanot?
FRANS. Eikö juuri tämä rakkautenne häneen ole syynä kaikkeen murheeseenne? Ilman sitä rakkautta ei häntäkään enää ole teillä olemassa. Ilman sitä rikollista, tuomittavaa rakkautta on hän teistä kuin kuollut — kuin koskaan syntymätön. Ei liha eikä veri, vaan sydän se tekee meidät isiksi ja pojiksi. Kun ette tätä epäsikiötä enää rakasta, niin hän ei enää ole poikanne, vaikka hän olisikin lihaa teidän lihastanne. Hän on tähän saakka ollut silmäteränne, — mutta jos silmäteräsi pahentaa sinut, sanoo Sana, niin heitä se pois. On parempi päästä yksisilmäisenä taivaaseen kuin kaksisilmäisenä joutua helvettiin. On parempi tulla lapsetonna taivaaseen kuin että kumpikin, isä sekä poika, joutuvat helvettiin. Niin puhuu Jumala!
V. MOOR. Sinä vaadit siis minua kiroamaan poikani?
FRANS. En, en toki! — Poikaanne teidän ei pidä kiroaman. Ketä kutsutte pojaksenne? Häntäkö, jolle annoitte elämän, vaikka hän käyttää kaiken taitonsa lyhentääkseen teidän elämänne?
V. MOOR. Oh, se on liiankin totta! Tuomio käy näin ylitseni. Herra käyttää häntä aseenaan.
FRANS. Näettekö, kuinka lapsenomaisesti lempilapsenne teitä kohtelee! Hän kuristaa teidät isällisellä osanotollanne; surmaa teidät rakkaudellanne, lahjoo isänsydämenne, antaakseen vain armoniskun teille. Kun teitä ei enää ole olemassa, niin hän on tilustenne herra, viettiensä kuningas. Pato on murrettu ja hänen himojensa virta voi nyt tulvailla vapaasti. Ajatelkaa kerran itse olevanne hänen asemassaan! Kuinka monasti hänen täytyykään toivoa isänsä maan alle — kuinka usein veljensä —, jotka ovat niin armottomasti hänen hulttiomenonsa tiellä. Mutta onko se rakkautta rakkaudesta? Onko se lapsen kiitollisuutta isän lempeydestä? Se, että hän hetken irstaalle nautinnolle uhraa kymmenen vuotta teidän elämäänne? Se, että hän hekumallisessa tuokiossa heittää peliin isiensä maineen, joka on jo seitsemän vuosisataa pysynyt saastumatta? Sellaistako sanotte pojaksenne? Vastatkaa: sanotteko sellaista pojaksenne?
V. MOOR.
Säälimätön lapsi, mutta minun lapseni, minun lapseni sentään!
FRANS. Rakas, suloinen lapsi, jonka ainainen pyrintö on päästä isästään. — Kunpa te oppisitte ymmärtämään, kunpa suomukset putoaisivat silmistänne! Mutta teidän laupeutenne tukee välttämättä hänen irstauttaan, teidän suojeluksenne antaa sille oikeutusta. Totisesti, te vieritätte kirouksen pois hänen päänsä päältä; teidän päällenne, isä, teidän päällenne se tuomiona lankeaa.