KOSINSKY. Siinä minä seisoin kuin tuhannen salaman lyömänä. — Verta! se oli ensimäinen ajatukseni, ja viimeinen: verta! Suu vaahdossa minä juoksen kotia, valitsen itselleni kolmikärkisen miekan, ja sitten täyttä päätä ministerin taloon; sillä hän vain — vain hän oli ollut helvetin parittajana. Minut oli varmaan huomattu kadulta; sillä kun tulin perille, oli kaikki ovet suljettu. Etsin, kyselen; vastattiin hänen lähteneen ruhtinaan luo. Riennän suoraa tietä sinne; hänestä ei oltu mitään tietävinään. Minä palaan, murran ovet, löydän hänet, aion juuri —, silloin ryntää viisi kuusi palvelijaa kätköistään esiin ja riistää minulta miekan.
SCHWEIZER (polkee jalkaa). Ja hän ei saanut osaansa ja sinä läksit tyhjin toimin tiehesi?
KOSINSKY. Minut vangittiin, asetettiin syytteeseen, tutkittiin kiduttavasti, inhoittavasti — huomatkaas, erikoisesta suosiosta ajettiin minut maanpakoon, tilukseni lankesivat hyvityksenä ministerille, Amaliani on yhä tiikerin kynsissä, huokailee ja suree itsensä kuoliaaksi, sillävälin kun kostonhimoni täytyy paastota ja taipua mielivallan ikeeseen.
SCHWEIZER (nousee, hioen miekkaansa). Siinä on vettä myllyymme, päällikkö! Siellä on jotakin poltettavaa!
MOOR (joka siihen saakka on kiihkeän liikutuksen vallassa astellut edestakaisin, hypähtää äkkiä, rosvoille). Minun täytyy heidät nähdä —. Ylös! Valmistautukaa! Sinä jäät joukkoon, Kosinsky! Kootkaa oitis kapineenne!
ROSVOT. Mitä? Minne?
MOOR. Minne? Kuka kysyy: minne? (Kiivaasti Schweizerille.) Petturi, sinä tahdot pidättää minua? Mutta autuuteni nimessä —!
SCHWEIZER. Minä petturi? — Mene vaikka helvettiin, minä seuran sinua!
MOOR (lankeaa hänen kaulaansa). Paras veli, sinä seuraat minua —. Se naisparka itkee, suree itsensä kuoliaaksi. Ylös, nopeaan! Kaikki! Frankkiin! Kahdeksassa päivässä meidän täytyy ehtiä sinne. (Menevät.)