AMALIA. Näytte olevan hyvin liikutettu hänestä.
MOOR. Oh, erinomainen mies, — ja hänkö on poissa!
AMALIA. Poissa, kuten parhaat ilomme katoavat. (Tarttuen lempeästi häntä käteen.) Rakas herra kreivi, ei mikään autuus ehdi kypsyyteensä taivaan alla.
MOOR. Aivan totta, aivan totta — ja oletteko te jo saavuttanut tämän surullisen kokemuksen? Te ette voi olla kolmeakolmattakaan vuotta vanha.
AMALIA. Ja olen sen kuitenkin saavuttanut. Kaikki elää jälleen surullisesti kuollakseen. Me pyrimme, me voitamme, vain tuskallisesti jälleen menettääksemme.
MOOR. Te olette jo jotakin menettänyt.
AMALIA. En mitään. Kaikki. En mitään. — Menkäämme eteenpäin, herra kreivi!
MOOR. Niin nopeaan? Kenen kuva tuo oikealla oleva on? Minusta sen piirteet näyttävät onnettomilta.
AMALIA. Tämä vasemmanpuolinen kuva on kreivin poika, todellinen herra
—. Tulkaa, tulkaa!
MOOR. Entä tämä oikeanpuolinen kuva?