DANIEL. Mitä käskette, herrani?
FRANS. En mitään. Mene ja täytä tämä viinilasi, mutta nopeaan! (Daniel menee.) Varro, vanhus, sinut minä saalistan, minä isken sinuun silmäni niin tiukasti, että satutettu omatuntosi kalpenee naamiosi takana! — Hän on kuoleva! Hutilus se on, joka saattaa työnsä vain puoliväliin ja menee sitten tiehensä ja töllistelee joutilaana, mitä siitä sitten tulee.
DANIEL tuo viinin.
FRANS. Pane se tänne! Katso minua lujasti silmiin! Miten polvesi tutisevat, miten sinä vapiset! Tunnusta, vanhus, mitä olet tehnyt?
DANIEL. En mitään, armollinen herra, elävän Jumalan ja sieluparkani nimessä!
FRANS. Juo tämä viini! — Mitä, epäröitkö? — Tunnusta kohta, mitä olet heittänyt viiniin?
DANIEL. Jumala auta, mitä? — Minä — viiniin!
FRANS. Myrkkyä olet heittänyt viiniin! Etkö ole kalvas kuin lumi! Tunnusta, tunnusta! Kuka antoi sitä sinulle? Kreivi, kreivi sitä antoi sinulle, eikö totta?
DANIEL. Kreivi? Jeesus Maaria, kreivi ei ole antanut minulle mitään.
FRANS (tarttuu häneen kovasti). Minä kuristan sinua, että käyt siniseksi, sinä jääharmaa petturi! Et mitään? Ja mitä te sitten suhkailette keskenänne, hän ja sinä ja Amalia! Tunnusta suoraan! Mitä salaisuuksia, mitä salaisuuksia hän on uskonut sinulle?