Karangur. Voi jumalani, hän hämmästyy!
Kirina. Minä vapisen.
Adelina. Minä saan sinut vielä, minä pelastan ja sitte…
Rantala. Jumalan tähden, selvitkää, rohkaiskaa! voi, voi, hän pyörtyy, viinaa, ätikkää, tuokaa ätikkää, minä juoksisin kyökkiin, vaan tämä korkea virkani, ah minä en voi.
Selima. Onneton! sitä sinä halasit; nyt sen sait.
Purdovar (selviten ja nauraen Selimaan päin). Se ihanuus, ruhtinatar, jota ensi kerran näin, löi minut hämmästyksellä, vaan minä en sentähden ole voitettu. Se rautainen ase joka ahkeruudella on voittanut maan piirin, joka erä-maat on tehnyt ihmisten asunnoiksi, joka tuottaa onnea ja rikkautta ilman sodatta ja sitä toiselta ryöstämättä, tämä siunattu kapine on aura.
Rantala. Hoh, minä en jaksa enää seista paljaasta ilosta, minä pyörryn, tulkaa, antakaa minun syleillä itseänne. Keisari, teidän murhe on loppunut, hahaha! naurakaa, naurakaa nyt jokainen!
Tohtorit. Aura, aura, aura, se on aura!
Kirina. Mutta ruhtinatar, katsokaa toki ylös! Hän voitti, se kaunis ruhtinas teidät jo voitti.
Adelina. Minä olen hukassa, minä jään nyt miehettä. Vaan ei sittenkään, minä toivon sittenki … ja ken tiesi, miten se vielä horjahtaa…