Margiana. Oh! ruhtinatar! armoa, armoa! (Orjat rupeevat pistämään.)
Olkinor. Poikani, rakas poikani, minä kuolen sinun edestäsi. Sinun äitis meni edellä, minä seuraan nyt perästä.
Selima. Sinun poikasi! mitä se on! Sinä olisit hänen isänsä, ruhtinas ja kuningas … sen tuntemattoman isä?
Olkinor. Minä se olen, hirmuinen ruhtinatar! Minä olen kuningas ja isä, onnettomuus on minun painanut tälläiseksi.
Aslak. Oh! kuningas, mitä te olette tehneet!
Margiana. Kuningas, ja tuossa kurjuudessa?
Kirina. Armollinen Jumala!
Selima. Kuningas ja sellaisessa tilassa! Hänen isänsä, sen onnettoman nuorukaisen isä; ja hän itse raakana työ-miehenä elättänyt henkensä. Ah! mikä hirmuinen onnettomuus!
Aslak. Hän on kuningas, kauhistukaa ruhtinatar ryhtyä häneen! Jos teillä ei ole sydäntä, joka tuntee toisen onnettomuuden, niin hävetkää teidän oman isänne tähden musertaa hänen vanhuuttansa.
Kirina. Te olette liikutettu, ruhtinatar! armahtakaa nyt ja surkutelkaa onnettomuutta!