Purdovar. Minä sen luulen, enkä koskaan suostu teidän pyyntöön. Sano hänelle, että minä sen teen rakkaudesta.
Kirina. Mutta arvaatteko te, mitä se teille maksaa?
Purdovar. Maksakoon se minulle pääni.
Kirina. Se on vissi; sen se teille vähintäin maksaa. Te ette sitte ilmoita mitään?
Purdovar. En sanaa.
Kirina. Hyvästi. (Mennessään) Sen vaivan olisin voinut olla näkemättä.
(Menee.)
Purdovar. Menkää kurjalliset olennot ja tahdottomat käskyn täyttäjät. Minusta te ette voita mitään. Minä tunnen jo teidän viekkauden. Totisuus on teissä paljas ulko-puku, jolla te kehutte, teidän sisällä on paljas kavaluus. Mutta isäni täällä ja äitini kuollut, missä piinassa minun pitää odottaa aamua! Koetan vähän nukahtaa. (Viskaikse sohvalle ja nukkuu.)
Yhdeksäs kohtaus.
Purdovar. Adelina peitetyillä kasvoilla ja vaksi-kyntteli kädessä.
Adelina. Kaikki ei saa mennä hukkaan, ja jos kohta minä nimeä häneltä en saa, niin Delhistä minä hänen pois vien, se minun pitää tehdä, ja sitte, o autuus! Rakkaus, sulata nyt puhe minun huulillani ja anna minun voittaa tässä tulisessa sodassa. (Katseltua makaavata) Kultani makaa, ja sydämmeni sykkää niin kauheasti! Synti se on karkottaa tuon kultaisen unen noista suloisista silmistä! Mutta päivä valkenee, aika ei anna viipyä. (Lähenee ja koskettaa hellästi) Ruhtinas, herätkää!