Purdovar. Adelina, puhukaa, mitä teillä on sanomista?
Adelina. Tietkää nyt ruhtinas, … vaan kuitenki, jos luulette minun, kuin alhaisen orjan, teitä viettelevän, jos ette tee eroitusta minun ja heidän välillä!
Purdovar. Elkää minua kiusatko, minä rukoilen, puhukaa Jumalan tähden, onko teillä mitä sanomista hänestä, josta riippuu koko elämäni?
Adelina (itsekseen). Sallikoon nyt luoja, että minä hänen petän! (Ruhtinalle) Ruhtinas, sama Selima, se hävytön, julma, viekas peto on antanut käskyn teidät murhata tänä aamuna. Sellainen on se rakkaus, jossa on teidän elämänne.
Purdovar. Minut murhata?
Adelina. Teidät murhata. Ensi askeleella tästä huoneesta te saatte rintaanne kaksikymmentä keihästä, sen se peto on käskenyt.
Purdovar. Minä ilmoitan sen heti vartioille. (Tahtoo mennä.)
Adelina. Mihin te tahdotte? Teidän pelastus on mahdoton, samat vartiat ovat palkatut teitä murhaamaan.
Purdovar. Olkinor, Olkinor! Onneton isä, niin loppuu Purdovar, sinun poikasi. Delhiin sinun piti tulla itkemään poikasi haudalla. Hirmuinen kohtaus! (peittää silmänsä.)
Adelina (itsekseen). Purdovar, Olkinorin poika! Onnellinen tyttö! Nyt koetelkoon pauloistani mennä! Nämä nimet hänen antavat minun käsiini.