Entiset. Selima. Adelina. Kirina ja muita.
Selima. Tämä surullinen näkö ja huoli, mikä minua seuraa, on teidän silmille vissiin hyvin iloista. Alttari odottelee, ja minä näen pilkan teidän jokaisen silmissä. Minä olen koetellut kaikki taiat ja konstit, joilta teiltä ottaa tämän voiton, joka minut musertaa… Ja kuitenki, minun täytyy nyt antautua onneni nojaan.
Purdovar. Selima! jos te näkisitte, kuin teidän murhe tukeuttaa sydämmeni ilon, se vissiin poistaisi teidän vihanne. Oliko se minulta rikos, haluta sellaista omistusta? Se olisi rikos se hyljätä.
Karangur. Ruhtinas, hän ei ansaitse sitä alentumista. Kaikki taistelut ovat nyt turhat. Kun ei suostunut hyvällä, suostukoon pahalla. Nyt käytäköön toimeen, nyt iloinen soitto sen ilmoittakoon kaikelle kansalle.
Selima. Odottakaa! Ei niin pikaisesti! (Nousee seisalleen.) Minun voittoni ei voinut olla suurempi. Varten minä nukutin sinun pidetyn sydämmesi niillä suloisilla toivoilla, sysätäkseni sinut sitte pohjattomaan syvyyteen. (Verkalleen ja juhlallisesti) Purdovar, Olkinorin poika! Pakene tästä, ne molemmat nimet minun henkeni voima käsitti. Etsi toinen puoliso, ja kadotus tulkoon sinulle ja jokaiselle, ken Selimaa rohkenee tavoittaa!
Purdovar. Oh! minua poloista!
Karangur. Suuri Jumala, kuin se oli mahdollista?
Rantala (tohtoreille). Menkää kotiinne, viisaat tohtorit! ajattakaa pois pitkät partanne!
Tohtori. Meidän ymmärrys seisoo.
Purdovar. Kaikki on hukassa! Kaikki toivoni ovat kuolleet. Ken minua poloista auttaa! Minä rakastin liian palavasti ja sentähden kadotin kaikki. Miks' en eilen jo varten sanonut väärin? Nyt olisin rauhassa, kuoleman ikuisessa levossa, ja sieluni olisi nyt vapaa. Miksi te, suuri keisari, minulle huojensitte sen verisen lakinne? Mielelläni nyt antaisin pääni. Hänen voittonsa olisi täydellisempi ja hänen sydämmensä olisi tyydytetty! (Murina kansassa.)