MAX.
Ja luuletko sen hältä riistäväsi?
Äl' aattelekaan — Isä, isä, isä!
On sulle tullut turmiokas toimi.
Tätäkö kirjett' aiot noudattaa?
Ja mahtimieheltä, jot' ympäröipi
armeija suuri, aiot aseet riistää?
Hukassa olet sinä, niin, me kaikki!
OCTAVIO. Mit' alttiiks tässä annan, tiedän kyllä. On turvanani Kaikkivaltias; Hän hurskaan keisarhuoneen kilvellään on suojaava, Hän särkee öiset työt. Viel' uskollisia on keisarilla, on täällä leirissäkin oivaa miestä kylliksi monta, jotka reippain mielin asian hyvän vuoksi taistelevat. On näitä varoitettu, pidetään silmällä muita. Askel vain — niin heti —
MAX.
Ja epäluulost' oitis toimisit?
OCTAVIO. Tyrannein lailla tee ei keisarimme! Ei tahtoa hän rankaise, vaan teon. Ratkaista ruhtinas voi kohtalonsa viel' itse — Rikoksensa keskeyttäköön, niin hänet hiljaa toimest' erotetaan, hän väistyy keisarinsa pojan tieltä. Karkoitus kunniakas linnoihinsa olisi hyvätyö, ei rangaistus. Kuitenkin ensimäinen julkiaskel —
MAX. Mik' olisi se askel? Hän ei koskaan askelta pahaa astu. — Mutta sinä saattaisit askeleensa (niinhän teit jo) viattomimman väärin selittää.
OCTAVIO. Tarkoitusperät kuinka rangaistavat ovatkin ruhtinaalla olleet, vielä on voitu hänen julkitoimiansa lievästi tähän saakka selittää. En ennen käytä tätä paperia, kuin tehty teko kieltämättä näyttää maanpetoksen ja hänet tuomitsee.
MAX.
Ken tulee tuomariksi?
OCTAVIO.
— Sinä itse.
MAX.
Oi, silloin on tää paper' aivan turha!
Lupasit olla ennen toimimatta,
kuin minut — minut saisit uskomaan.
OCTAVIO. Todella? Voitko — kaiken jälkeen, minkä nyt kuulit, luulla häntä syyttömäksi?