TOINEN JÄÄKÄRI. Sanallaan Friedland ja vastuullaan sai meidät tähän toimeemme vasta; jos emme pitäisi herttuasta, ei Ferdinand meitä ois saanutkaan.
ENSIMÄINEN RAKUUNA.
Eikös herttua koulinnut meitä?
Käykäämme siis hänen onnensa teitä!
RATSUVÄENALIUPSEERI.
Tahdonpa neuvoa, kuunnelkaa.
Ei tuolla puheella valmista saa.
Näen teitä kaikkia kauemma, tässä
paha, ilkeä ansa on piilemässä.
ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI.
Seis! Käskykirjalla on puhevalta.
RATSUVÄENALIUPSEERI. Gustel täti, melneckiläistä[57] ensiksi lasi ja seikoista näistä me sitten haastamme laajemmalta.
KAUPUSTELIJATAR (kaataen viiniä hänen lasiinsa).
Täss' on, aliupseeri! Säikäytitte.
Piileekö siinä nyt pahaa sitte?
RATSUVÄENALIUPSEERI. Kas, herrat, hyvä on — kiellä en — lähintä miettiä jokaisen; vaan, päällikkö näin yhä muistuttaa, kokonaisuutt' aina te aatelkaa! Friedlandin joukkojen nimeä kantaa jokainen meistä, ja porvari antaa asunnon meille ja lämmintä ruokaa. Maamiehen hevollaan, harallaan on tultava kuormaamme vetämään, turhaan sitä hän valittaa, huokaa. Korpraali kylää jos lähenee vain miestä seitsemän seurassaan, esivaltana siellä hän hallitsee, komentaa niinkuin on tahtonsa vaan. Meit' eivät ne toivo. Ne ennen sill' erää katsoisivat pirun silmäterää kuin meidän keltaista takkiamme. Miks eivät ne meit' aja taloistansa? Olemmehan heikommat luvultamme, kuin miekkaa voi käyttää ne sauvojansa. Miks nauraa heille me uskallamme? — Kun kauhistavainen on armeijamme!
ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Niin, kokonaisuus se voimaa on juuri! On Friedland kylläkin kokenut sen, kun keisarille tul' armeija suuri hänen koota, noin vuotta kymmenen on siitä. Ne aluksi tahtoi kuulla vain kahdestatoistatuhannesta: en, sanoi hän, niiden ruokkimisesta voi vastata; tahdon kokoon saada kuuskymmentätuhatta, niitäpä kaada ei nälkä, sen takaan. Niin tulimme siis miehiksi Wallensteinin.
RATSUVÄENALIUPSEERI. No hiis! Jos tässä nyt minulta isketään vain oikea sakarisormi pois, niin vainko sormea vaille jään? Piru soikoon, käsikin mennyttä ois: vain tynkä se ois, ihan arvoton. Nämä kahdeksantuhatta, jotka on nyt juuri pyydetty Flanderiin, piensormi ne vain ovat armeijasta. Jos päästämme heidät, niin oltaisiin muka viidesosalla heiketty vasta? Suur' kiitos, kaikkipa silloin vaipuu. Myös pelko ja arvonantokin haipuu, ja moukkain niska taas kohoaa, ja Wienin kanslia kirjoittaa taas meille asunto-, keittiölaput, ja me kerjäten käymme taas raitit ja raput. Ja kuinkahan pitkältä siihen lie, kun päällikönkin ne meiltä vie — kas, hovissa hänt' ei suosita juuri, no, silloinpa tuleekin romahdus suuri! Kuka silloin meille palkkamme jakaa? Välipuheet pysyykö, silloin ken takaa? Kellä on älyä, pontevuutta ja lujaa kättä ja nokkeluutta tätä paloiteltua armeijaa yhteenliittää ja sovittaa? Esimerkiksi — sinä, rakuuna — haasta, mistäpä oletkaan isänmaasta!
ENSIMÄINEN RAKUUNA.
Kotimaani on Irlanti kaukainen.