HERTTUATAR. Ja merkitsiskö, rakas herttuani, siis jotain, mitä kuiskii hoviväki, maa julki haastaa — mitä vihjaavasti tuo isä Lamormain[81] —
WALLENSTEIN (kiireesti).
Hän! Mitä hän?
HERTTUATAR. Teit' että muka syyttää aiotaan valtuuden väärinkäytöst' uhmaavasta, pilkasta armollisten käskyjen. — Espanjalaiset sekä Baijerin kopea herttua on syyttäjinä — Nyt nousee teitä kohti rajuilma, viel' uhkaavampi kuin se, joka teidät kukisti Regensburgin päivill' ennen. Puheena, sanoo hän — ah, en voi virkkaa —
WALLENSTEIN (jännittyneenä).
No mikä?
HERTTUATAR.
Toinen —
(Ei voi jatkaa.)
WALLENSTEIN.
Toinen —
HERTTUATAR. Loukkaavampi — viraltapano.
WALLENSTEIN.
Niinkö?
(Rajussa mielenliikutuksessa astellen huoneen poikki.)
Oi, ne minut
pakoittaa, sysää siihen, mit' en tahdo!
HERTTUATAR (rukoilevasti hiipien häntä lähemmä). Oi puolisoni, jos on aikaa vielä — alistumalla jos ja myöntymällä sen estää voi — niin silloin myöntykää — Oi, taivuttakaa ylväs sydämenne; omanhan keisarinne tahtoon silloin olette taipunut. Niin toimikaa, ett' aikeitanne hyviä ei häijyys myrkkyisin mustata vois selityksin! Totuuden voimin voitollisin saatte te valheen, parjauksen häpeään. Niin vähän meill' on tosiystäviä, sen tiedätte. On meidät äkkionni vihalle vienyt alttiiks ihmisten — Mit' oomme, keisari jos meit' ei suosi!