KREIVITÄR.
Milloinka sydämenne avasitte?
MAX. Aamulla tänään virkkaa uskalsin hänelle ensimäisen sanan.
KREIVITÄR.
Kuinka?
Tänäänkö vasta kolmeen viikkokauteen?
MAX. Metsästyslinnass' siinä, joka kohoo välillä Pilsenin ja Nepomukin[117] ja jossa meidät saavutitte, siinä, pysähdyspaikass' aivan viimeisessä. Katsoimme kulmahuoneest' äänetönnä kentälle autiolle, edessämme järjestyi rakuunat, jotk' antoi meille saatoksi herttua. Niin mua kalvoi eromme tuska, silloin uskalsin vavisten virkkaa hälle nämä sanat: tää kaikki, neiti, mieleeni tuo, että mun tänään onneni on jätettävä. Isänne pian näätte, ystävät teit' uudet ympäröivät, minä jään vieraaksi teille, joukkoon häviän — "Puhelkaa täti Terzkyn kanssa!" näin hän heti virkkoi ääni värähdellen, ihanat posket hehkuen ja mua tapasi verkkaan maasta yleten nyt hänen katseensa — en voinut enää mä estää itseäni — (Prinsessa näkyy ovella ja seisahtuu siihen kreivittären nähden, mutta Piccolominin huomaamatta.) riistin hänet syliini, painoin suutelon — niin silloin salissa rasahti, se eron toi — te siellä olitte. Ja mitä nyt on tapahtunut, tiedätte jo.
KREIVITÄR (lyhyen vaitiolon jälkeen ja salaa katsellen Theklaa). Niinkö olette vaatimaton, niinkö vähän tahdotte tietää, että ette kysy, mi salaisuus on minullakin?
MAX.
Teillä?
KREIVITÄR. Niin kyllä. Kuinka heti mentyänne huoneeseen astuin sekä huomasin, mit' ensi hetkess' siskontyttäreni sydämen yllätyksen jälkeen —
MAX (vilkkaasti).
Mitä?
NELJÄS KOHTAUS.
EDELLISET. THEKLA, joka nopeasti astuu esiin.