THEKLA. Viehättää täällä kyllä moni seikka, tää sotanäyttämökin värikäs, monesti joka uusii kuvan rakkaan,[119] todellisuuteen, eloon liittää sen, mi sulounelt' on vain näyttänyt.
MAX. Se uneks onneni vei todellisen. Nää viime päivät elänyt mä olen saarella taivaisella; sepä saari on alas painunut, ja tämä silta, jok' elämään mun johtaa entiseen, erottaa minut siitä taivaastani.
THEKLA. Elämän leikki näyttää valoisalta, jos sydän varman aarteen omistaa. Kun leikkiä sit' olen nähnyt, palaan kauniimman aarteeni luo riemuisemmin. (Vaikenee ja sitten leikillisellä äänellä jatkaa.) Mit' uutta sekä outoa nyt olen ajalla lyhyellä nähnytkin! Vaan kaiken sen se ihme voittaa, jonka tää linna kätkee salaperäisesti.
KREIVITÄR (mietteissään). Mit' olisi se? Kaikki tunnenhan pimeät nurkat tämän rakennuksen.
THEKLA (hymyillen). Suojaavat henget sinne vievää tietä, kaks aarnia[120] on ovenvartijana.
KREIVITÄR (nauraa). Ah, astrolooginenko torni? Kuinka niin tarkoin vartioitu pyhä paikka on teille ensi hetkist' auennut?
THEKLA. Mies pieni, vanha, valkohapsinen, näöltään suopea, jok' antoi mulle jo heti suosionsa, avas ovet.
MAX.
Se herttuan on astroloogi, Seni.
THEKLA. Hän paljon kyseli, hän tahtoi tietää mun syntymäni päivää, kuuta sekä synnyinkö minä päivällä vai yöllä —
KREIVITÄR.
Hän kysyi horoskooppianne varten.