KREIVITÄR.
Hän elää.
THEKLA (katsellen ympärilleen). Missä nyt olen?
WALLENSTEIN (astuu hänen luokseen ja kohottaa hänet käsivarsillaan pystyyn). Toivu, Thekla! Ole luja isäsi tytär! Hellää äitiäsi nyt katso sekä isäs sylin suojaa!
THEKLA (nousee seisomaan).
Miss' on hän? Poissako?
HERTTUATAR.
Ken, tyttäreni?
THEKLA.
Hän, joka virkkoi tämän turmansanan —
HERTTUATAR.
Oi, lapseni, sit' älä ajattele!
Kuvasta siitä käännä ajatukses.
WALLENSTEIN. Puhelkoon huolistaan ja valittakoon! Yhdessä hänen kanssaan itkekää! Hän kokea näät saapi suurta tuskaa; vaan hän sen kestää, sillä Theklallani isänsä voittamaton sydän on.
THEKLA.
En ole sairas. Mull' on voimaa seista.
Mit' itkee äiti? Pelätinkö häntä?
On nyt se ohi, mieleni taas maltan.
(Hän on noussut seisoalleen ja etsien silmäilee ympäri huonetta.)