THEKLA. Paremmin tyynnyn kuultuani kaiken. En tahdo mitään salattavan. Äiti vain säästää tahtoo mua. Sit' en tahdo. On kauhein sanottu, sen kauheampaa en mitään enää kuule.
KREIVITÄR ja HERTTUATAR (Wallensteinille).
Älä suostu!
THEKLA. Min' olin säikähdyksen yllättämä, paljasti minut oma sydämeni oudolle miehelle, hän nähdä sai mun heikkouteni, niin, minä vaivuin hänelle syliin — sitä häpeän. On hänen mua kunnioitettava, mun täytyy hälle haastaa, ettei hän, mies outo, mua väärin ymmärtäisi.
WALLENSTEIN. Hän oikeass' on, huomaan — minä myönnyn pyyntöönsä tähän. Kutsukaa se mies!
(Neiti Neubrunn menee ulos.)
HERTTUATAR.
Vaan minä, äitisi, en luotas lähde.
THEKLA.
Mieluimmin yksin häntä haastattaisin.
Esiinnyn silloin sitä tyynemmin.
WALLENSTEIN (herttuattarelle). Suo siten käydä! Salli hänen yksin selvittää asia. On tuskaa, jota jokainen itse vain voi huojentaa, vain omaan voimaan luottaa luja sydän. Omasta povestaan saa tyttäreni tään iskun kestämiseen noutaa voiman. Mun lujaa tytärtäni kohdeltakoon kuin urhotarta eikä niinkuin naista.
(Aikoo mennä.)
KREIVITÄR (pidättää häntä). Mihinkä lähdet? Terzky sanoi, että huomenna varhain aiot täältä mennä, vaan meidät jättää tänne.