WALLENSTEIN. Siiskö jätettävä pääkaupunkini teille! Ennen palaan — luo keisarini.
WRANGEL.
Jos on enää aikaa.
WALLENSTEIN.
Minusta riippuu nyt ja joka hetki.
WRANGEL. Kai joku päivä sitten, nyt ei enää. — Sesinan kiinni tultua ei enää. (Kun Wallenstein jää hämmästyksestä sanattomaksi.) Uskomme, ett' on teillä suorat aikeet; se meist' on varma — eilisestä asti — Ja koska tämä lehti takaa joukot, ei mikään enää estä luottamusta. Meit' erota ei Praagi. Kanslerimme vain vanhan puolen[25] tahtoo; armollenne hän jättää Ratschinin ja pienen puolen.[26] Mut Eger täytyy meille ensiks antaa, ei muutoin puhettakaan liitostamme.
WALLENSTEIN. Tuleeko minun luottaa teihin, mutta ei teidän minuun? Ehdotusta mietin.
WRANGEL. Mut älkää liian kauan, sitä pyydän. Neuvotteluit' on ollut toista vuotta; jos nytkään niist' ei mitään seuraa, pitää ne kansler' ainaiseksi katkenneina.
WALLENSTEIN. Te kovin ahdistatte. Moinen askel on punnittava.
WRANGEL.
On, ja ennenkuin
sit' aikoo lainkaan, herra ruhtinas!
Ripeä teko vain sen voittoon vie.
(Poistuu.)