WALLENSTEIN.
Rauhoitu! Minua ei mikään vaivaa —
Vaan miss' on miehes?
KREIVITÄR.
Pidoiss' Illon kanssa.
WALLENSTEIN (nousee seisomaan ja astuu muutamia askelia salin poikki).
On synkkä yö jo — Mene huoneeseesi!
KREIVITÄR.
Oi, älä käske; suo mun luonas olla!
WALLENSTEIN (on astunut ikkunan ääreen). On taivaall' ahkerata liikuntoa, tuulessa tornin viiri lepattaa, kiiruhtaa pilvet, horjuu sirppi kuun, yöss' epävarma valo väräjää. — Ei tähtiryhmää näy! Tuon heikon loisteen, tuon ainoan, luo alas Kassiopeia, ja tuoll' on Jupiter — Vaan nyt sen peittää synkällä mustuudellaan ukonpilvet!
(Vaipuu syviin mietteisiin ja katsoo jäykästi ulos.)
KREIVITÄR (joka häntä surullisena silmäilee, tarttuu hänen käteensä).
Mit' aattelet?
WALLENSTEIN. Ois hyvä mulle nähdä se tähti, elämäni tähti, usein sain kumman voiman sitä katsoissani.
(Äänettömyyttä.)
KREIVITÄR.
Saat taaskin tähtes nähdä.