KREIVITÄR (ponnistaa viimeiset voimansa ja puhuu eloisasti ja ylevämielisesti). Te arvokkaammin minust' aattelette, kuin että uskoisitte minun jäävän sukuni sorruttua elämään. Me emme mielestämme olleet halvat kuninkaankruunuakin tavoittamaan — Ei ollut käyvä niin — Vaan mepä sentään ajattelemme kuninkaallisesti: parempi meist' on vapaa, uljas kuolo, kuin elämä ois vailla kunniata. — Niin, otin myrkkyä — —
OCTAVIO.
Oi, auttakaa!
KREIVITÄR. Se myöhäist' on. Kun silmänräpäys on mennyt, täyttyy minun kohtaloni.
GORDON.
Oi murhan, kauhun huone!
(Pikalähetti tulee tuoden kirjettä.)
GORDON (astuu häntä vastaan).
Mitä on?
Ah, keisarillinen on leima.
(Luettuaan päällekirjoituksen hän katse
moittivana[170] antaa kirjeen Octaviolle.)
Tämä
on ruhtinaalle Piccolominille.
(Octavio pelästyy ja katsoo tuskan vallassa
taivaaseen päin. Esirippu laskeutuu.)
(Poistuu.)