(Poistuu.)
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
EDELLISET, mutta ei Buttleria. KREIVITÄR TERZKY
astuu esiin kalpeana ja oudonnäköisenä. Hänen
puhelunsa on heikkoa ja verkkaisaa, kiihkotonta.
OCTAVIO (mennen kreivitärtä vastaan).
Oi kreivitär, näin pitkällekö tultiin?
Tää seuraust' ol' onnettomain tekoin.
KREIVITÄR. Vain teidän työnne hedelmiä — Kuollut on herttua ja mieheni; jo on myös herttuatar liki loppuansa ja siskontyttäreni kadoksissa. Tää kunnian ja loiston huone on nyt autio, ja kaikkein porttein kautta pois syöksyy kauhistunut hoviväki. Min' olen viimeinen, sen lukitsin; täss' saatte avaimet.
OCTAVIO (suuren tuskan vallassa). Oi, kreivitär, minunkin huoneeni on autiona!
KREIVITÄR. Ket' uhkaa vielä surma, kidutus? On kuollut ruhtinas, voi tyytyväinen kostoonsa keisar' olla. Pyydän, että sais vanhat palvelijat armon, jott' ei myös heidän uskollista rakkauttaan tultaisi rikoksena pitämään! Ei voinut veljeni[167] heit' ajatella, kun kohtalo löi hänet yllättäin.
OCTAVIO. Ei sanaa pahoinpitelystä eikä kostosta, kreivitär! On raskas syy raskaasti rangaistu, on sovitettu nyt keisari, ei siirry tyttärelle isältään muu kuin ansio ja maine. Ja keisarinna pitää kunniassa onnettomuuttanne ja osaa ottain sylinsä äidillisen teille avaa. Ei pelkoa siis enää! Luottakaa, turvatkaa armoon keisarilliseen!
KREIVITÄR (katse taivasta kohti). Suuremman herran armoon turvaudun — Minnekä hautansa saa ruhtinas? Lepäähän kreivitärkin Wallenstein karteusiluostarissa, jonka on miehensä perustanut Gitschiniin; ja tämä aina tahtoi, kiitollisna onnensa perustajaa muistellen, hautansa saada hänen rinnallensa. Oi, sinne suokaa hälle hautapaikka! Ja miehenikin jäännöksille pyydän ma samaa suosiota. Keisar' onhan linnaimme herra,[168] meille suotakoon vain hauta viereen esivanhempaimme.
OCTAVIO.
Te vapisette — Olette niin kalvas!
Oi, mitä tarkoitatte,[169] kreivitär?