OCTAVIO. Ja vaikka luotankin sun sydämeesi, saatatko noudattaa sen ääntä aina?
MAX. Et sinä saanut sitä vaikenemaan, ja yhtä vähän saapi herttuakaan.
OCTAVIO.
Oi Max, en koskaan nää sun palajavan!
MAX.
Et koskaan nää mun sua häpäisevän.
OCTAVIO. Nyt lähden Frauenbergiin, sulle jätän sun pappenheimiläises; Tiefenbachin, Toscanan, Lothringenin rykmentit avukses jää. Ne sua rakastaa, valansa pitää, ennen kaatuvat kuin sinut hylkäävät ja kunniansa.
MAX. Saat luottaa siihen, että kaadun täällä tai heidät johdatan pois Pilsenistä.
OCTAVIO (lähtemäisillään).
Hyvästi, Max!
MAX.
Jää hyvästi!
OCTAVIO. Ja eikö rakasta silmäystä? Eikö kättä jäähyväisiksi? Käymme veritaistoon, on epävarma, salattu sen loppu. Erota näin ei ollut tapanamme. Siis eikö mulla ole poikaa enää? (Max heittäytyy hänen syliinsä, kauan he viipyvät äänettömässä syleilyssä, sitten poistuvat kumpikin eri puolelle.)