KREIVITÄR. Hän välttämättömyyteen alistuu. Tunnenhan hänet — Häntä pelottaa etäiset, vastaiset; vaan mist' ei pääse, mi tullut on, sen alistuin hän kestää.
THEKLA. Oi aavistava sieluni?[57] — Nyt juuri — nyt läsnä on tuo kylmä hirmukäsi, jok' ilontoivettani kouraisee. Tiesinhän sen — Oi, heti tultuani aavistus raskas sanoi mulle, että nyt kohdallani oli turmantähdet — Mut ensiks aattelenko itseäni — Oi armas äiti!
KREIVITÄR. Tyyntykää! Ei pidä valittaa suotta. Suokaa isällenne vain ystävä ja itsellenne armas, niin kaikki vielä saattaa käydä hyvin.
THEKLA.
Hyvinkö! Iäks oomme erotetut! —
Ei puhett' enää niistä asioista.
KREIVITÄR.
Ei jätä teitä hän. Ei saata jättää.
THEKLA.
Voi häntä onnetonta!
KREIVITÄR. Jos todella hän teitä rakastaa, niin pian ratkaisun hän tekee.
THEKLA. Pian, siit' olkaa varma. Ratkaisun! Täss' onko siis vielä ratkaistavaa?
KREIVITÄR.
Tyyntykää!
Äitinne saapuu — kuulkaa! —
THEKLA. Kuinka kestän mä hänen katsettansa?