HERTTUATAR.
Miss' on nyt kitarrisi, Thekla? Tule!
Suo isäsi nyt joku näyte kuulla
sun taiteestas!
THEKLA.
Voi, oma äiti! Taivas!
HERTTUATAR.
No tule, Thekla, isääs ilahduta!
THEKLA.
En saata, äiti —
KREIVITÄR.
Kuinka? Siskontytär!
THEKLA (kreivittärelle). Voi, armahtakaa — Nytkö — kun tää tuska kouristaa sieluani — laulaa hälle, jok' oman äitini nyt syöksee hautaan!
HERTTUATAR. No, Thekla, oikkujako? Käykö siis turhaksi hyvän isäs toivomus?
KREIVITÄR.
On tässä kitarri.
THEKLA.
Voi — Kuinka saatan —
(Pitää soitinta vapisevassa kädessään, sielunsa ankarasti
kamppaillessa, ja juuri kun hän on ryhtymäisillään laulamaan
hän kauhistuu, viskaa soittimen pois ja rientää huoneesta.)