WALLENSTEIN. Minua petetään! Mun keisar' onkin uhrannut vihamiehilleni, täytyy mun kukistua, jos ei mua auta mun kelpo joukkoni. Nyt turvaan teihin — Mun linnanani olkoon sydämenne! Kas, tähän rintaan, tähän vanhaan päähän nyt tähdätään! Niin, niinpä meitä kiittää espanjalaiset, sen me saamme heiltä taistoista Alte Festen, Lützenin! Siks avorinnoin pertuskoita vastaan me syöksyimme ja siksi jäinen maa ja kova paasi oli patjanamme; ei virrat vuolaimmat meit' estäneet, ei metsät ryteikköisimmätkään, mepä ajoimme Mansfeldiä väsymättä pakonsa kiemuroita seuraten, levotta marssimist' ol' elämämme, kuin tuulen humu niinpä koditonna kiisimme sodan kuohuttamaa maata. Ja nyt, kun raskas, epäkiitollinen, kiroinen asetyö on tehty sekä kätemme, aina altis, vierittänyt pois sodan kuorman, saisi nuorukainen,[70] tuo keisarillinen, siis helpon rauhan; oliivinlehvän, joka kuuluis meille, vaaleille pojankiharoilleen kietois —
KORPRAALI. Hän sit' ei tee, niin kauan kuin me voimme sen estää. Kukaan muu ei tätä sotaa, hirmuista, päättää saa kuin sinä, joka sit' olet kunnialla käynyt. Sinä kun veitkin meidät kuolintaistoon, itse saat tuoda meidät rauhan sulomaihin, yhdessä jakaa pitkän työmme heelmät —
WALLENSTEIN. Mitenkä? Luuletteko hedelmistä vanhuuden saapuessa nauttivanne? On turhaa luulla. Ette koskaan näe tään taiston loppua! Tää sota meidät jokaisen nielee. Itävalt' ei tahdo ensinkään rauhaa; siksi minun, joka juur' etsin rauhaa, täytyy kukistua. Mit' Itävalta huolii, hävittääkö armeijat, maailman tuo pitkä sota; vain kasvaa tahtoo se ja voittaa maata. Olette liikutetut — jalo viha sotaiset silmänne saa salamoimaan. Oi, jospa henkeni teit' innostaisi, uljaasti, niinkuin ennen taisteluissa! Tahdotte mua auttaa, aseillanne suojella oikeuttani. — Se kyllä jaloa on — vaan mahdotonta täyttää vähäisen joukon! Päällikkönne tähden tulette turhaan uhrautuneiksi. (Luottavasti.) Ei! Varmuus meillä olkoon, ystäviä nyt etsikäämme, lupaa ruotsalainen apua meille, heitä näön vuoksi vain käyttäkäämme, kunnes käsissämme, kauhuksi kummankin,[81] me kohtaloa Euroopan kannamme ja maailmalle, riemuitsevalle, leiristämme tuomme ihanaseppeleisen rauhan!
KORPRAALI. Puuhaat vain näön vuoksi ruotsalaisen kanssa? Et pettää aio keisaria etkä meit' tehdä ruotsalaisiks? Sitä yksin sinulta toivoimmekin saada kuulla.
WALLENSTEIN. Mitäpä mua koskee ruotsalainen? Kuin hornan liejukkoa vihaan heitä ja Luojan avull' ajan heidät kohta kotiinsa Itämeren taa. Ma katson vain yleisetua. Kas, mull' on sydän, säälittää mua kurjuus Saksan kansan. Vaikk' olettekin alhaisarvoisia,[82] niin alhaisesti ette ajattele. Te ansaitsette paremmin kuin toiset minulta sanan tuttavallisen — On sodansoihtu nyt jo leimunnut viistoista vuotta. Milloin aseet lepää? Ei ruotsalainen eikä saksalainen, ei paavilainen, luterinen kukaan toisensa tieltä väisty! Joka käsi on toista vastaan! Kaikkialla on vain riitapuolia, ei tuomareita! Mihinkä tämä päättyy, sanokaa! Ken purkaa kerän, joka yhä kasvaa — Se rikki lyötäköön![83] Mä tunnen, että sen työn on mulle suonut sallimus ja teidän avullanne täytän sen.
KUUDESTOISTA KOHTAUS.
BUTTLER. EDELLISET.
BUTTLER (kiihkeästi).
Kenraali, teko tää on huono.
WALLENSTEIN.
Mitä?
BUTTLER.
Sen pahaks ottaa oivamieliset.