THEKLA. Jos itsellesi olet uskollinen, myös mulle olet. Meidät erottaa nyt kohtalo, vaan sydämemme pysyy yhdessä. Veriviha ikieroon vie Friedlandit ja Piccolominit. Vaan me, me emme kuulu sukuihimme. — Pois riennä! Joutuin hyvä asiasi erota meidän kovaonnisesta! Sukuni pääll' on taivaan kirous, se perikatoon vihitty on. Vetää minutkin tuhoon isän syyllisyys. Mut älä mua sure; kohtaloni saa pian ratkaisunsa.
(Kovassa mielenliikutuksessa Max ottaa Theklan syliinsä. Näyttämön takaa kuuluu sotasoittimien säestämänä kova, hurja, kauashäipyvä huuto: "Vivat Ferdinandus!"[104] Max ja Thekla pysyvät liikkumattomina toistensa sylissä.)
KAHDESKOLMATTA KOHTAUS.
EDELLISET. TERZKY.
KREIVITÄR (saapuvalle Terzkylle).
Mit' oli se? Miks siellä huudetaan?
TERZKY.
Hukassa ollaan, mennyttä on kaikki.
KREIVITÄR.
Ja hänen katseensa ei tehonnut?
TERZKY.
Ei. Kaikki turhaa.
HERTTUATAR.
Ne huus eläköötä.
TERZKY.
Niin, keisarille.