KREIVITÄR (painokkaasti).
Aatelkaa —
MAX (keskeyttää hänet). Älä mitään ajattele, vaan sano niinkuin sydämesi tuntee.
KREIVITÄR.
Isäänne aatelkaa —
MAX (keskeyttää hänet). En kysy nyt Friedlandin tyttäreltä, minä kysyn mun armaaltani! Ei nyt kruunun saanti kyseessä ole; sitä saattaisit älylläs ajatella. Kyseess' on sun ystäväsi rauha, kyseess' onni tuhannen uljaan sankarsydämen,[101] jotk' esimerkin hänest' ottavat. Täytyykö uskollisuusvala, jonka tein keisarille, rikkoa ja onko mun ammuttava luoti leiriin isän, Octavion? Kun näet luoti eroo putkesta, ei se ole kuollut ase, se elää, sielun saa ja siihen tarttuu rikoksen rankaisijat, kostottaret, häijysti vieden sitä pahimpaan.
HEKLA.
Oi Max —
MAX (keskeyttää hänet). Äl' ole liian kiireinenkään! Jalosta sydämestäs näyttää voisi läheisimmältä vaikein velvollisuus. Mik' ihmisellist' on, se tapahtukoon, mut älköön, mik' on suurta![102] Ajattele, mit' ain' on mulle tehnyt ruhtinas ja kuinka isäni sen maksoi nyt! Myös kauniit, vapaat vieraanvaraisuuden ja hartaan ystävyyden tunteet — nekin on pyhää uskontoa sydämestä, vaan loukattuina pöyristyttävät nuo tunteet luontoa, saa siten koston se raakalainen, joka niitä loukkaa. Se kaikki laske vaakaan, puhu, salli sydämen päättää.
THEKLA. Oi, sun sydämesi jo päätti sen. Tee niinkuin ensimäinen tunteesi käskee —
KREIVITÄR.
Onneton!
THEKLA. Oi, kuinka ois oikeata se, jot' ei ois heti tuo hieno sydän[103] ensiks älynnyt? Velvollisuuttasi käy täyttämään! Iäti sua rakastaisin. Minkä valinnan tehnet, ain' on tekos jalo ja itses arvoinen — vaan sielus rauhaa kaunista raastaa saa ei katumus!
MAX.
Siis täytyy, täytyy minun sinut jättää!