MELCHTAL. Siis sauva vaan jäi sokealle! Kaikki siis viety, myöskin valo auringon, tavara yhteinen tuo köyhimpäinkin. Mua älkää vaatiko nyt viipymähän! Mi kurja pelkuri ma ollut olen, kun omaa turvaa olen aatellut, en sinun, en sun päätäs kallista, mi pantiksi jäi käsiin huonon miehen! Pois varovaisuus arka! Muut' en mitään nyt mieti, kostoa vain hurmehista. Mun sinne täytyy — kenkään ei saa estää — isäni silmät voudilta ma vaadin. Kaikista hänen joukoistansa esiin ma etsin hänet. Hengestäin en huoli, jos hänen vereensä vain sammuttaa saan tuskan tään ma kuuman, äärettömän.
(Tahtoo mennä)
WALTER FÜRST.
Te jääkää! Mitä voitte häntä vastaan?
Samissa istuu hän ja linnastansa
vihaanne voimatonta pilkkaa vaan.
MELCHTAL. Ja vaikka asuis hän jääpalatsissa Schreckhornin taikka korkeammalla, miss' istuu Jungfrau, ikihuntu-impi, tien hänen luokseen teen; kakskymmentä mun-mielistäni miestä nuorta murtaa nuo muurit. Jos ei mua kenkään seuraa, jos kaikki majain sekä karjain tähden te sorron alle taivutte, niin huudan vuorilta paimenet ma kokoon, kerron Jumalan vapaan taivaankannen alla, miss' sydän miehen terve, mieli reipas, nää kauhut heille kuulumattomat.
STAUFFACHER (Walter Fürstille). Asiat kärjistyvät. Varrommeko viel' äärimmäistä —
MELCHTAL. Mikä äärimmäinen voi olla eessämme, kun silmän tähti ei enää varma ole kuopassaan? Meill' eikö turvaa? Miksi jännittämään opimme jousta? Miksi heiluttamaan kirvestä? Epätoivon tuskass' on Jok' olennolla hätäpuolustus. Väsynyt pysähtyy myös peura, puskee sarvensa peljätyt päin koiralaumaa, ja kauris vetää metsästäjän kuiluun; myös kyntöhärkä, koti-eläin kesy, toveri ihmisen, min kaulan voima ikeemme alle suopeasti suostuu, jos ärtyy, ärjähtää ja sarvin vahvoin se vihollisen viskaa pilvihin.
WALTER FÜRST. Jos kolme maata miettis kuin me kolme, jotakin ehkä jaksaisimme me.
STAUFFACHER Jos Uri kutsuu, Unterwald jos auttaa, niin liitot vanhat pitää Schwyzin mies.
MELCHTAL. Suur' Unterwaldissa on sukupuuni, jokainen riemuin hengen uskaltaa, jos toinen hälle vaan suo selkänojan. O, hurskaat isät maamme tään! Ma seison, vain nuorukainen, teidän, kokeneiden keskellä tässä, vait on vaatimaton maan kokouksissa ääneni. Mut älkää vaikk' olen nuori enkä paljon nähnyt, mun neuvoani hylkikö ja sanaa! Ei nuoruushurme hillitön mua aja, vaan tuskan tuiman vaivaloinen valta, mi kivenkin voi saada säälimähän. Te itse isät ootte, heimon päät, ja toivotte myös poikaa kelvollista, mi kunnioittais päänne pyhää lunta ja silmienne valkeutta valvois. O, vaikka itse vielä vammattomat ruumiilta, tavaralta, vaikka terveet ja kirkkaat teillä silmät päässä liikkuu, hätämme älköön teille vieras olko! Teidänkin päällä sorron kalpa häilyy. Maan kääntäneet pois Itävallast' ootte; muu ollut taattoni ei rikos; syyssä samassa ootte, kadotuksessa.
STAUFFACHER (Walter Fürstille).
Te päättäkää; ma varmaan teitä seuraan.