Gootilainen sali, vaakunakilvillä ja kypäreillä kaunistettu. Vapaaherra, kahdeksankymmenen viiden vuotias vanhus, hahmo korkea ja jalo, varaten sauvaan, jonka päässä kauriinsarvi, sekä puettu turkismekkoon. Kuoni ynnä kuusi miestä seisovat hänen ympärillään haravat ja viikatteet käsissä. Ulrich von Rudenz astuu esiin ritaripuvussa.
RUDENZ.
Täss' olen, eno. Mik' on tahtonne?
ATTINGHAUS. Jos sallit, talon vanhan tavan mukaan juon miehineni ensin aamujuoman.
(Juo pikarista, joka sitten kiertää piirissä.)
Kedolla, metsäss' ennen myötä olin, silmällä hallitsin ma heidän työtään kuin sotaan johti heidät lippuni; nyt ruokaherra enää olla jaksan ja jos ei päivä armas etsi mua, sit' en voi enää kukkuloilta löytää. Piirissä aina ahtaammassa vitkaan lähestyn ahtahinta, viimeisintä, miss' elo kaikki lakkaa. Varjoni vain olen, kohta muuta en kuin nimi.
KUONI (ojentaen pikarin Rudenzille).
On vuoro teidän.
(Rudenz epäröi ottaa pikaria.)
Juokaa vaan! Se sopii.
Yks malja meillä on kuin yksi sydän.
ATTINGHAUS. Menkäätte, lapset. Tullen iltapuhteen puhumme myöskin asioista maan.
(Miehet menevät.)