Berta metsästyspuvussa. Heti hänen jälkeensä Rudenz.
BERTA.
Mua seuraa hän. Voin vihdoin kaikki virkkaa.
RUDENZ (tulee nopeasti). Vihdoinkin yksin teidät tapaan, neiti. Meit' täällä syvät kuilut ympäröivät, pelätä tääll' ei tarvis kuulijaa; vait'olon pitkän riisun rinnaltani.
BERTA.
Meit' eikö metsästäjä seuraa kukaan?
RUDENZ. He ovat kaukana. Nyt tai ei koskaan! Mun täytyy temmata tää kallis hetki ja saada kohtaloni ratkaistuksi, se vaikka ijäks erottais mun teistä. Ah, asestako älkää ankaraks silmäänne suopeaa! Ken olen minä, ett' toivon rohkeen teihin tohdin nostaa? Mua viel' ei maine tunne; käydä voi en riviin ritariston voitollisen, mi teitä liehakoi. Ei mulla muuta kuin lempi vaan ja sydän uskollinen.
BERTA (totisena ja ankarana). Te lempivä, te uskollinen, kun lähimmät unhoitatte velvoitukset?
(Rudenz astahtaa taapäin.)
Te! Orja Itävallan, itsensä mi kauppaa kansan oman sortajalle?
RUDENZ.
Nuhteenko moisen teiltä kuulen, neiti?
Ket' etsin, ellen teitä, siltä puolen?
BERTA. Petoksen puolelta mun löytävänne luulette? Ennen itse Gessler saakoon käteni, ennen sortoherra, kuin luontonsa unhoittanut Sveitsin poika, ken hälle kätyriksi antauu!