GESSLER.
Sa päästä poikas ammut omenan.
Haluan, tahdon niin.
TELL. Mun jousellani rakasta päätä oman poikani pitäisi tähdätä? Ei, ennen kuolen.
GESSLER.
Sa ammut taikka kuolet poikas kanssa.
TELL.
Mun murhatako pitäis poika oma?
Teill' lapsia ei, herra, tiedä ette,
mit' taaton sydämessä liikkuu.
GESSLER. Hah, alathan äkkiä, Tell, arvelemaan! Sanottiin mulle, olet haaveksija ja eroava muista ihmisistä. Rakastat harvinaista, siksi nyt työn harvinaisen sulle keksin minä. Muut miehet miettis, sinä silmäs suljet, käyt työhön rohkeasti.
BERTA. Herra, älkää miesparkain näiden kanssa ilkamoiko! Näette, kuinka valjut vapisevat; niin vähän teilt' on tottuneet he leikkiin.
GESSLER.
Ken sanoo, että leikin?
(Tarttuu puun-oksaan, joka riippuu hänen päällään.)
Täss' on maali. Tehkäätte tilaa! Mitatkoon hän matkan; en enempää, en vähempää suo hälle, kahdeksankymment' askelta. Hän kerskui sadankin päästä mieheen osaavansa. Nyt ammu maalihisi, joutsimies!
RUDOLF HARRAS. Kies, totta on tää! Poika, polvistu maavoudin eteen, henkes eestä ano!