TELL (maavoudille). Tää laukaus multa säästäkää! On tässä poveni —
(Repäisee vaatteen rinnaltaan).
ratsaat puhkaisee sen pian!
GESSLER. En tahdo henkeäs, vaan laukauksen. Osaathan kaikki, Tell, et viero mitään; sa hoidat ruoria kuin jousta, pelkää et myrskyä, jos pelastaa sun pitää; nyt kerran itses auta, auttaja!
(Tell seisoo hirvittävässä kamppailussa, kouristellen käsiään ja heittäen hurjia silmäyksiä milloin maavoutiin, milloin taivaaseen. Äkkiä tarttuu hän viineensä, ottaa toisen nuolen ja pistää sen mekkonsa poveen. Maavouti huomaa kaikki hänen liikkeensä.)
WALTER TELL (niinipuun alta).
En pelkää. Ammu, isä armas!
TELL.
Täytyy!
(Kokoo voimansa ja tähtää.)
RUDENZ. Maavouti, ette etemmäksi menne, ei enää! Koe oli tää. Jo määrän te saavutitte. Ollen liian kova te turmelette viisaan tarkoituksen ja liioin jännitetty jousi katkee.
GESSLER.
Te vaikenette, siks kuin teit' on tarvis.