Roosa säikähti. Kreivi oli vielä muutama päivä sitte maininnut juuri sitä asiaa hänelle ja sanonut saaneensa vastapuolueen johtajilta kehoituksen yhtymään heihin. Hän muisti kreivin kertoneen sitä hyvin miettiväisenä, josta hän oli vielä hänelle hyvin nauranut. Hän oli arvellut: kreivi näyttäisikin vaalikokouksessa Weissenbachin kylän juomalassa varsin muhkealta presidenttinä ja ensimäisenä puhujana; varapresidenttinä ja toisena puhujana saisi olio Punaisen Hirven mustapartainen isäntä hänen vieressään. Ja mitä oli siihen kreivi vastannut? "Emmehän me kaikki voi olla ylimyksiä, armollinen neitiseni". Kummallista, että mies, jonka otsassa oli ylhäinen syntyperä niin selvästi kirjoitettuna, saattoi, vieläpä mielihyvälläkin, nimittää itseään kansavaltalaiseksi! Nämä onnettomat valtiopäivät antavat taas uutta aihetta riitaan hänen ja isäni välillä; mutta minä kiellän häneltä kaikki valtiolliset puheet, kiellän suorastaan, ellei eilinen muistutukseni ole vielä mitään auttanut. Tuleekohan hän tänään iltapuolella? Olisipa aivan paikallaan, jos hän kävisi tiedustamassa isän vointia".
"Mitäs tuossa tuodaan?" sanoi herra von Weissenbach. Kreivin palvelija ja eräs toinen mies Lengsfeldin hovista kantoivat suurimmalla varovaisuudella kirstua kiviportaita myöten porstuaan. Sitten veti palvelija, hattuansa kohottaen, kirjeen nuttunsa taskusta ja antoi sen, herraltaan tervehtien, herra von Weissenbachille, joka oli tullut ulos huoneesta.
Vanhus palasi takasin huoneeseen ja antoi kirjeen Roosalle, joka vavisten seisoi keskellä lattiaa, sanoen:
"Tässä on kirje sinulle, Roosa; minä luulen — luehan kuitenkin ensin ja määrää sitte, mitä on tehtävä kirstulle, joka on tuolla porstuassa".
Roosa kokosi kaikki voimansa, avasi kirjeen, luki ja antoi sen sitte isälleen:
"Tässä, isä, määrää itse!" Kirje sisälti ainoastaan seuraavat sanat:
"Rakas neiti! Tavan mukaan, joka käskee kadotetun vedon seuraavana aamuna suorittamaan, lähetän minä tässä velkani. Huonekalun, joka vielä sen lisäksi on ollut puolitoista sataa vuotta minun sukuni hallussa, valitsin siihen tarkoitukseen sen vuoksi, että kellovanhus uunin päällä on miellyttänyt sekä teitä että isäännekin. Valitettavasti en itse voi tuoda sitä, kun tärkeät toimet pakoittavat minut matkalle lähtemään muutamiksi päiviksi. Ottakaa pieni lahja suosiollisesti vastaan! Tervehtikää puolestani herra on Weissenbachia ja pitäkää itse minut ystävällisessä muistossa!"
"Minä luulen, kun kerran olet leikin alkanut, pitää sinun leikkiä jatkaakin ja ottaa vastaan lahja", arveli herra von Weissenbach.
Hän oli pelännyt kirjeen sisältävän rakkauden tunnustuksen. Kohteliaan kylmä kirjoitustapa hämmästytti ja ilahutti häntä; vielä enemmän helpoitti se häntä, että kreivi voi nyt katsoa ajan sopivaksi matkustamiseen.
Roosa ei sanonut muuta kuin vielä kerran: "määrää itse!"