XV.
"Pyydän anteeksi näin myöhäistä tuloani", sanoi kreivi, "mutta minä olin, kuten tiedätte, muutamia päiviä poissa ja olen huommenna varhain aamulla jo matkalla pääkaupunkiin. Tahdoin kuitenkin loma-ajalla käydä katsomassa, kuinka voitte".
Kreivi koetti puhua niin keveällä äänellä kuin mahdollista, vaan siinä ei hän oikein onnistunut. Pastorin täällä olo ja hänen niin pikainen lähtönsä hänen tullessaan olivat täyttäneet hänen mielensä suruisella aavistuksella, että jo Roosa ja hänen isänsä ehkä tiesivätkin, mitä hän oli tullut heille kertomaan — oli tullut raskaalla sydämmellä. Eikä Roosan ja vanhan herran käytös näyttänyt tätä epäilystä vähentävän. Roosa oli sanaakaan sanomatta antanut kättä; herra von Weissenbach oli tehnyt komeimman kumarruksensa ja kohteliaimmalla käden viittauksella pyytänyt häntä istumaan. Ei kumpikaan kysynyt, missä hän oli ollut. Puheltiin ilmasta ja että syksy oli todellakin käsissä. Sitten sanoi herra von Weissenbach:
"Olenpa unohtunut omasta ja tyttäreni puolesta kiittää komeasta lahjasta, joka on rikkautumatta tullut käsiimme. Minä sanon: käsiimme, sillä suoraan sanoen, herra kreivi, olen minä siitä yhtä iloinen kuin tyttäreni, ja hän on, kuten hyvä lapsi ainakin, jättänyt sen kokonaan minulle".
"Kun aikomukseni tuottaa teille kummallekin vähän iloa on onnistunut, niin on se minulle kaksinkertaisesti mieluista", vastasi kreivi isälle ja tyttärelle kumartaen.
"Kuitenkin", sanoi herra von Weissenbach, "olisin minä suoraan sanoen pitänyt parempana, ettei teillä olisi ollut sydäntä erota niin kunnianarvoisesta muinaiskalusta".
"Jättää se teidän käsiinne oli sille paras kunnioitus, minkä voin keksiä", sanoi kreivi.
Herra von Weissenbachin otsa punastui. Hän ei ollenkaan ollut semmoisella tuulella, että hän olisi tyytynyt pelkkien kohteliaisuuksien vaihteloon vieraansa kanssa; ja häpeäksensä oli hän nyt huomannut nuoremman vastustajansa olevan häntä etevämmän sukkeluudessa. Se ei suinkaan hänen tuultansa parantanut; hän piti sangen sopimattomana ja loukkaavana saada Roosan läsnä ollessa opetusta kohteliaisuudessa. Hän sanoi:
"Te tiedätte, minä en rakasta nykyistä edustus-laitosta; minä olen vanhan koulun miehiä, jonka ensimäinen periaate oli: ole itse mies!"
"Kun nyt ei semmoista koulua enää ole olemassa, niin voi syynä siihen olla ainoastaan, etteivät kaikki oppilaat ole tuottaneet sille yhtä paljon kunniaa", vastasi kreivi.