"Missä on isä?" kysyi Roosa hengästyneenä.
"Kammarissaan", äännähti vanhus aivan säikäyksissään.
"Minä haluan häntä puhutella. Sanokaa hänelle niin. Mutta lähettäkää ensin vaimonne tänne ylös! Tulkoon hän heti!"
Pastori, joka ei ollut uskaltanut astua yhdessä neidin kanssa huoneesen, seisoi portailla palvelijavanhuksen ovesta tullessa.
"Mutta Jumalani, hyvä herra Wengel, mitä tapahtuukaan täällä?" kysyi pastori.
"Mitäkö tapahtuu?" vastasi vanhus äreästi. "Klausin vaimo on kuollut ja neiti ottaa lapsen hoidettavakseen, luulisinpa, tuo on ihan selvää".
"Niin, mutta, hyvä herra Wengel; se on kuitenkin — ja erittäinkin tässä silmänräpäyksessä — mitäköhän sanoo armollinen herra siihen?"
Vanhus puisteli päätään ja murisi: "en tiedä; joku aika sitten käy täällä kaikki nurinpäin; kukaan ei tiedä, ken kokki tai kellarimestari on. Antakaa anteeksi, herra pastori; minun pitää käskeä vaimoni ylös".
Näin sanoen kiiruhti hän portailta pihan yli sivurakennukseen. Pastori pisti keppinsä nupun huulilleen ja imeskeli sitä hyvin miettiväisenä. Vihdoinkin lienee hän saanut päätöksensä valmiiksi. Hän otti hatun päästään, silitti pienellä harjalla niukan tukkansa sormien taa, katsoi pyöreään, harjan takapuolella olevaan pikkupeiliin, pani hatun päähänsä ja astui sisään.