— Evankeliumit ovat verrattomat todistuksena siitä hillittömästä turmeluksesta, joka vallitsi jo ensimäisen seurakunnan keskuudessa. Minkä Paavali myöhemmin rabbiinin kyynillisellä johdonmukaisuudella vei perille, oli siitä huolimatta vain se rappioprosessi, joka alkoi lunastajan kuolemalla. — Ei voi lukea evankeliumeita kyllin varovasti: niillä on jokaisessa sanassa vaikeutensa. Tunnustan, luettakoon se minulle ansioksi, että ne juuri senvuoksi tuottavat suurta nautintoa psykoloogille, — kaiken naivin turmeluksen vastakohtana, raffinementti par excellence, psykoloogisen turmeluksen taiteellisuutena. Evankeliumit pitävät puolensa. Raamattu yleensä ei siedä mitään vertailua. Ollaan juutalaisten joukossa: ensimäinen näkökanta, jotta ei kadottaisi täällä kokonaan lankoja. Tuo täällä neroksi tullut itsensä "pyhäksi" teeskenteleminen, jonka vastinetta turhaan etsii kaikkien aikojen kirjoista ja ihmisistä, tämä taiteeksi käynyt sanojen ja eleiden vääristely ei riipu mistään erikoisista lahjoista, mistään poikkeusluonnosta. Tähän vaaditaan rotua. Kristinopissa, taitona valhetella pyhästi, saavuttaa juutalaisuus, monisatavuotisten juutalaisten kaikkein-vakavimpien esiharjoitusten ja tekniikan jälkeen lopullisen mestariuden. Kristitty, tuo valheen ultima ratio, on juutalainen kaksinkerroin — jopa kolminkerroin… Johdonmukainen tahto käyttää ainoastaan käsitteitä, symbooleja, asentoja, jotka ovat vanhurskautettuja senkautta, että pappi on käyttänyt niitä, jokaisen toisen tavan vaistomainen hylkääminen, jokaisen toisen arvo- ja hyötyperspektiivin — se ei ole vain traditsioonia, se on perintöä: ainoastaan perintönä se vaikuttaa kuin luonto. Koko ihmiskunta, vieläpä parhaimpien aikojen parhaimmat päät — (yhtä lukuunottamatta, joka ehkä on vain hirviö) — ovat antaneet pettää itsensä. On luettu evankeliumia viattomuuden kirjana… ei vähintäkään todistusta siitä mestariudesta, millä täällä on näytetty komediaa. — Tosin: jos saisimme nähdä heidät, vaikkakin vain sivumennen, kaikki nämä kummalliset teeskentelijät ja tekopyhät, niin se olisi lopussa — ja juuri senvuoksi, etten lue sanaakaan katsomatta eleitä, teen minä heistä lopun… Minä en siedä sitä tapaa, millä he aukaisevat silmänsä. — Onneksi ovat kirjat useimmille ihmisille vain kirjallisuutta —. Ei tule antaa eksyttää itseään: "älkää tuomitko"! sanovat he, mutta he lähettävät helvettiin kaiken, mikä on heidän tiellään. Antaessaan jumalan tuomita, tuomitsevat he itse; korottaessaan jumalan, korottavat he itsensä; vaatiessaan hyveitä, joihin he itse kykenevät — vielä enemmän, joita he tarvitsevat pysyäkseen yleensä pystyssä —, antavat he teoilleen suuremmoisen leiman taistelusta hyveen puolesta, kamppailusta hyveen herrauden vuoksi. "Me elämme, me kuolemme, me uhraudumme hyvän puolesta" (— "totuus", "valo", "jumalan valtakunta"): todellisuudessa he tekevät, mitä eivät voi olla tekemättä. Liehakoitsijain lailla pakottaessaan itsensä läpi, istuessaan nurkassa, varjon lailla eläessään elämänsä varjossa, tekevät he itselleen velvollisuuden siitä: velvollisuutena saa heidän elämänsä nöyryyden leiman, nöyryytenä se on todistus lisää hurskaudesta… Ah tätä nöyrää, siveää, laupiasta valheellisuuden lajia! "Meidän puolestamme on hyve itse oleva todistuksena"… Luettakoon evankeliumeita viettelemisen oppikirjoina moraalin kautta: nämä pienet ihmiset ottavat moraalin takavarikkoon, — he tietävät mihin moraali kelpaa! Ihmiskuntaa vedetään nenästä parhaimmin moraalilla! Realiteetti on, että itsetietoisin ylpeys kuulua valittuihin näyttelee häveliäisyyttä: on kerta kaikkiaan asetuttu ja asetettu "seurakunta", "hyvät ja vanhurskaat" toiselle puolelle, "totuuden" puolelle — ja jäännös, "maailma" toiselle… Tämä oli turmiollisin suuruushulluuden laji, mitä tähän saakka on maailmassa ollut: teeskentelijäin ja valhettelijain pienet epäsikiöt alkoivat käyttää hyväkseen käsitteitä "jumala", "totuus", "valo", "henki", "rakkaus", "viisaus", "elämä", ikäänkuin heitä itseään merkitsevinä, määrätäkseen siten rajat itsensä ja "maailman" välillä, pienet superlatiivijuutalaiset, kypsiä jokaiseen hourujenhuoneeseen, käänsivät arvot yleensä oman mielensä mukaan, ikäänkuin kristitty vasta olisi ollut kaiken jäännöksen tarkoitus, suola, mitta ja viimeinen oikeus… Koko onnettomuus kävi mahdolliseksi senkautta, että oli jo olemassa samansukuinen, rodunomainen suuruudenhulluus maailmassa, juutalainen: heti kun kuilu juutalaisten ja juutalaiskristittyjen välillä aukeni, ei jälkimmäisillä ollut mitään muuta valintaa kuin käyttää juutalaisesta vaistosta johtuneita itsesäilytyskeinoja itse juutalaisia vastaan, kun juutalaiset olivat käyttäneet niitä tähän saakka vain kaikkea ei-juutalaista vastaan. Kristitty on vain "vapaampaan" tunnustukseen kuuluva juutalainen.
45.
— Annan pari näytettä siitä, mitä nämä pienet ihmiset ovat panneet päähänsä, mitä he ovat asettaneet mestarinsa suuhun: pelkkiä "kauniiden sielujen" tunnustuksia. —
"Ja jotka eivät teitä vastaanota, eivätkä kuule teitä, niin menkäät pois sieltä, ja pyhkikäät tomu, kuin teidän jalkainne alla on, heille todistukseksi. Totisesti minä sanon teille: Sodomalle ja Gomorralle on tuomiopäivänä huokiampi, kuin sille kaupungille" (Markus 6, 11). — Kuinka evankeelista!…
"Ja kuka ikänä pahentaa yhden niistä vähimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi olisi hänelle, jos myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa, ja heitettäisiin mereen" (Markus 9, 42). — Kuinka evankeelista!…
"Ja jos sinun silmäs on sinulle pahennukseksi, niin heitä se pois: parempi on sinun silmäpuolena Jumalan valtakuntaan sisälle mennä, kuin jos sinulla olisi kaksi silmää, ja heitettäisiin helvetin tuleen" (Markus 9, 47). — Tässä ei ole juuri kysymys vain silmästä…
"Totisesti sanon minä teille: muutamain näistä, jotka tässä seisovat, ei pidä kuolemata maistaman, siihenasti kuin he näkevät Jumalan valtakunnan voimaila tulevan" (Markus 9, 1). — Hyvin valheteltu, jalopeura…
"Kuka ikänä tahtoo tulla minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ja ottakoon ristinsä, ja seuratkoon minua. Sillä…" (Psykoloogin huomautus. Kristillinen moraali kumotaan "sillä" sanoillaan: sen "perusteet" kumoavat, — se on kristillistä.) Markus 8, 34. —
"Älkäät tuomitko, ettei teitä tuomittaisi: sillä mitalla, jolla te mittaatte, pitää teille jälleen mitattaman" (Mattheus 7, 1). — Mikä käsite oikeudesta, vanhurskaasta tuomarista!…
"Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitäkin rakastavat, mitä teidän siitä palkkaa on? Eivätkö publikanit myös niin tee? Ja jos te ainoastaan veljeinne kanssa soveliaat olette, mitä te sen kanssa erinomaista teette? Eivätkö publikanit myös niin tee?" (Mattheus 5, 46). — Kristillisen rakkauden prinsiippi, se tahtoo lopuksi saada hyvän maksun…