"Vaan jollette anteeksi anna ihmisille heidän rikoksiansa, niin ei myös teidän isänne anteeksi anna teidän rikoksianne" (Mattheus 6, 15). — Saattaa sangen huonoon valoon mainitun "isän"…

"Vaan etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa, ja hänen vanhurskauttansa, ja niin kaikki nämät teille annetaan" (Mattheus 6, 33). — Kaikki nämät: nimittäin ruoka, vaatteet, elämän kaikki tarpeet. Erhetys, hyvänsävyisesti sanottuna… Vähän ennen esiintyy jumala räätälinä, ainakin muutamissa tapauksissa…

"Iloitkaat sinä päivänä, ja riemuitkaat: sillä katso, teidän palkkanne on suuri taivaassa: niin tekivät myös heidän isänsä propheetaille" (Lukas 6, 23). Häpeämätöntä roskaväkeä! He vertaavat itseään jo profeettoihin…

"Ettekö te tiedä teitänne Jumalan templiksi, ja että Jumalan henki asuu teissä? Jos joku Jumalan templin turmelee, sen Jumala turmelee: sillä Jumalan templi on pyhä, niinkuin tekin olette" (Paavali, I Kor. 3, 16). — Sellaista ei voi kyllin halveksia…

"Ettekö te tiedä, että pyhät pitää maailmaa tuomitseman? Ja jos maailma pitää teidän kauttanne tuomittaman, ettekö te siis kelpaa pienimpiä asioita tuomitsemaan?" (Paavali I Kor. 6, 2). Valitettavasti kyllä ei edes hourujenhuoneen asukkaan puhetta… Tämä hirvittävä pettäjä jatkaa sanasta sanaan: "Ettekö te tiedä, että meidän pitää enkeleitäkin tuomitseman? Kuinka siis ei ajallisia asioita?"…

"Eikö Jumala ole tämän maailman viisautta hulluudeksi tehnyt? Sillä että Jumalan viisaudessa ei maailma tuntenut Jumalata viisauden kautta, niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta niitä vapahtaa, jotka sen uskovat…; ei monta lihallista viisasta, ei monta voimallista, ei myös monta suuresta suvusta ole kutsuttuja. Vaan ne kuin maailman edessä hullut ovat, on Jumala valinnut, että hän viisaat häpiään saattaisi; ja ne, kuin heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän väkevät häpiään saattaisi; ja ne alimmaisesta suvusta ja ylönkatsotut maailmassa on Jumala valinnut, ja ne, kuin eivät mitään ole, että hän ne kuin jotakin ovat, turhaksi tekisi. Ettei hänen edessänsä yksikään liha kerskaisi" (Paavali I Kor. 1, 20 j.n.e.). Ymmärtääkseen tätä kohtaa, ensiarvoista todistusta jokaisen Tshandalamoraalin psykologiasta, luettakoon ensimäinen osa teostani Genealogie der Moral: siinä tuotiin ensikerran päivänvaloon vastakohta ylhäisen moraalin ja ressentimentin ja voimattoman koston synnyttämän Tshandalamoraalin välillä. Paavali on suurin kaikista koston apostoleista…

46.

Mitä seuraa siitä? Että tekee viisaasti vetäessään hansikkaat käteensä, kun lukee uutta testamenttia. Sellaisen saasta-paljouden läheisyys melkein pakottaa siihen. Yhtä vähän kuin valitsemme puolalaisia juutalaisia seuraamme, yhtä vähän valitsisimme "ensimäisiä kristityltä": jokainen muistutus heitä vastaan on tarpeeton… Kummatkaan heistä eivät haise hyvälle. — Olen turhaan etsinyt uudesta testamentista edes yhtä ainoata miellyttävää piirrettä; mikään siinä ei ole vapaata, hyvää, avosydämistä, rehellistä. Ihmiskunta ei ole täällä ottanut vielä ensimäistä alkuaan, puuttuu puhtauden vaistoja… Uudessa testamentissa on ainoastaan huonoja vaistoja, mutta ei edes rohkeutta näihin huonoihin vaistoihin. Kaikki on pelkuruutta, kaikki on silmiensulkemista ja itsepetosta siinä. Jokainen kirja käy puhtaaksi, jos juuri on lukenut uutta testamenttia: luin, antaakseni esimerkin, ihastuksella heti Paavalin jälkeen tuota rakastettavinta, ylimielisintä pilkkaajaa Petroniusta, josta voisi sanoa samaa, mitä Domenico Boccaccio kirjoitti Parman herttualla Cesare Borgiasta: "é tutto festo" — kuolemattoman terve, kuolemattoman iloinen ja sopusointuinen… Sillä nämä pienet teeskentelijät erhettyvät pääasiassa. He käyvät kimppuun, mutta kaikki, minkä kimppuun he käyvät, on siten merkitty. Sitä, jota vastaan "ensimäinen kristitty" hyökkää, sitä hän ei tahraa… Päinvastoin: on kunnia saada "ensimäiset kristityt" vastaansa. Uutta testamenttia ei lue tuntematta mieltymystä sitä kohtaan, mitä siinä pidellään pahoin, puhumattakaan "tämän maailman viisaudesta", jota joku hävytön tuulenpieksijä turhaan koettaa saada häpeään "tyhmällä saarnalla"… Mutta itse farisealaiset ja kirjanoppineetkin joutuvat edullisempaan valoon tuollaisesta vastustuksesta: heidän täytyy kuitenkin olla jonkun arvoisia tullakseen vihatuiksi niin säädyttömällä tavalla. Teeskentely — se juuri oli soimaus, jonka "ensimäiset kristityt" saivat tehdä! — Nuo olivat etuoikeutettuja: siinä kylliksi, Tshandalaviha ei tarvitse muita syitä. "Ensimäinen kristitty" — ja, pelkään minä, "viimeinenkin kristitty", jonka ehkä tulen vielä eläessäni näkemään — on kapinoitsija kaikkea etuoikeutettua vastaan syvimmästä vaistosta, — hän elää, hän taistelee alati "samojen oikeuksien" puolesta!… Tarkemmin katsoen ei hänellä ole valinnan varaa. Jos omassa personassaan tahtoo olla "jumalan valittu" — tai "jumalan temppeli", tai "enkelien tuomari", niin on jokainen muu valikoimisen periaate, esim. rehellisyyden, hengen, miehekkyyden ja uljuuden, kauneuden ja sydämen vapauden, aivan yksinkertaisesti "maailmaa", — pahaa itsessään… Moraali: "ensimäisen kristityn" jokainen sana on valhetta, jokainen teko, minkä hän tekee, vaisto-vääryyttä, — kaikki hänen arvonsa, kaikki hänen päämääränsä ovat vahingollisia, mutta ketä hän vihaa, mitä hän vihaa, sillä on arvoa… Kristitty, pappiskristitty etenkin, on arvon mittapuu —. Tarvitseeko minun enää sanoa, että koko uudessa testamentissa esiintyy vain yksi ainoa hahmo, jota täytyy kunnioittaa? Pilatus, roomalainen maaherra. Ottaa vakavasti joku juutalaisrähinä — siihen hän ei anna itseään houkutella. Yksi juutalainen sinne tai tänne — mitä se merkitsee?… Roomalaisen ylhäinen pilkka, jota kohtaan harjoitetaan häpeämätöntä väärinkäyttöä sanalla "totuus", on rikastuttanut uutta testamenttia sillä ainoalla sanalla, jolla on arvoa, — joka on sen arvostelu, itse sen tyhjäksiteko: "mikä on totuus!"…

47.

— Ei se työnnä meitä pois, että emme löydä jumalaa historiassa tai luonnossa tai luonnon takana — vaan se, että emme tunne "jumalalliseksi" sitä, mitä jumalana kunnioitetaan, vaan pidämme sitä surkuteltavana, mielettömänä, vahingollisena, emme ainoastaan erhetyksenä, vaan rikoksena elämää vastaan… Me kiellämme jumalan jumalana… Jos meille todistettaisiin tämän kristittyjen jumalan olemassaolo, niin voisimme vielä vähemmän uskoa siihen. — Kaava: deus qualem Paulus creavit, dei negatio. Uskonnon, jolla, kuten kristinopilla, ei ole yhtään kosketuskohtaa todellisuuden kanssa, ja joka heti kadottaa kaiken merkityksen, kun todellisuus yhdessä ainoassakin kohdassa pääsee oikeuksiinsa, täytyy tietysti olla "maailman viisauden", s.o. tieteen, verivihollinen, — se hyväksyy kaikki keinot, joilla hengen kuria, hengen puhtautta ja ankaruutta omantunnon asioissa, hengen ylhäistä viileyttä ja vapautta voidaan myrkyttää, solvata, saada huonoon maineeseen. "Usko" imperatiivina on kielto tiedettä vastaan, — käytännössä valhe mistä hinnasta tahansa… Paavali ymmärsi, että valhe — että "usko" oli välttämätön; kirkko taas ymmärsi myöhemmin Paavalin. — Tämä "jumala", jonka Paavali keksi itselleen, jumala, joka "saattaa maailman viisauden" (ahtaammassa merkityksessä nuo kaiken taikauskon molemmat suuret vastustajat, filologian ja lääketieteen) "häpeään", on todellisuudessa vain Paavalin jäntevä päätös saattaa "maailman viisaus" häpeään: kutsua omaa tahtoaan "jumalaksi", thora, se on alkujuutalaista. Paavali tahtoo saattaa "maailman viisauden" häpeään: hänen vihollisiaan ovat alexandrialaisen koulun hyvät filoloogit ja lääkärit —, heitä vastaan hän käy sotaa. Itse asiassa ei voi olla filoloogi eikä lääkäri olematta samalla antikristitty. Filoloogina näet oivaltaa "pyhät kirjat", lääkärinä ymmärtää tyypillisen kristityn fysioloogisen rappion. Lääkäri sanoo "parantumaton", filoloogi "houretta"…