Tahdon koskettaa tässä ainoastaan kristinopin syntyprobleemia. Sen ratkaisun ensimäinen lause on: kristinoppi on ymmärrettävissä ainoastaan silmälläpitäen sitä maaperää, josta se on noussut, se ei ole juutalaisen vaiston vastaliike, se on itse seuraus siitä, se on sen kauhistuttavan logiikan johtopäätös. Lunastajan lausumana: "pelastus tulee juutalaisten joukosta". — Toinen lause on: galilealaisen psykolooginen tyyppi on vielä huomattavissa, mutta vasta täydellisesti rappeutuneena (joka samalla on typistys ja vieraiden piirteitten ylenmääräinen kasaantuminen —) on hän käynyt kelvolliseksi siihen, mihin häntä on käytetty, ihmiskunnan lunastajan tyypiksi.
Juutalaiset ovat maailmanhistorian merkillisin kansa, koska he, asetettuina olemassaolon tai häviämisen kysymyksen eteen, ovat aivan hirvittävällä tietoisuudella valinneet olemassaolon mistä hinnasta tahansa: hinta oli kaiken luonnon, kaiken luonnollisuuden, kaiken todellisuuden, niin sisäisen kuin ulkonaisenkin maailman, radikaali väärentäminen. He eristivät itsensä kaikista ehdoista, joilla kansa tähän saakka saattoi elää, sai elää; he loivat itsestään luonnollisten ehtojen vastakäsitteen, — he ovat, toinen toisensa jälkeen, vääntäneet auttamattomasti uskonnon, kultin, moraalin, historian, psykologian luonnonarvojen ristiriidaksi. Me tapaamme samat ilmiöt vielä kerran ja suunnattomasti suuremmissa suhteissa, mutta siitä huolimatta ainoastaan jäljennettyinä: — kristilliseltä kirkolta puuttuu, "pyhien kansaan" verrattuna, alkuperäisyyden jokainen vaatimus. Juutalaiset ovat, juuri senvuoksi, maailmanhistorian turmiollisin kansa: jälkivaikutuksellaan he ovat tehneet ihmiskunnan siihen määrin vääräksi, että kristitty vielä tänään voi tuntea juutalaisvihollisia tunteita ymmärtämättä, että hän itse on viimeinen juutalainen konsekvenssi.
Olen teoksessani "Genealogie der Moral" ensi kerran tehnyt psykoloogisen selonteon vastakkaisista käsitteistä ylhäinen moraali ja ressentimentimoraali, jälkimäinen syntynyt edellisen kieltämisestä: mutta tämä on kokonaisuudessaan juutaiaiskristillistä moraalia. Voidakseen sanoa "ei" kaikelle, mitä elämän nouseva liikunto, menestys, valta, kauneus, itsensämyöntäminen muodostaa maan päällä, täytyi neroksi tulleen ressentimentivaiston keksiä itselleen toinen maailma, jonka näkökannalta elämän myöntäminen näytti pahalta, itsestään hyljättävältä. Psykoloogiselta kannalta on Juudan kansa sitkeimmin elinvoimainen kansa, joka, joutuneena mahdottomiin elinehtoihin, vapaaehtoisesti, itsesäilytyksen syvimmästä viisaudesta, asettuu kaikkien dekadensivaistojen puolelle, — ei sen vuoksi, että ne hallitsevat sitä, vaan siksi, että se on vainunnut niissä vallan, joka voi "maailmasta" huolimatta päästä perille. Juutalaiset ovat kaikkien dekadenttien vastakohta: heidän on täytynyt näytellä dekadenttejä aina illusiooniin saakka, he ovat näyttelijäneron non plus ultralla ymmärtäneet asettua kaikkien dekadensiliikkeiden etunenään (— kuten Paavalin kristinoppi —), luodakseen niistä jotakin, joka on voimakkaampi kuin jokainen elämän myöntävä puolue. Dekadensi on juutalaisuuden ja kristinopin valtaan pyrkivälle ihmislajille, s.o. papilliselle, ainoastaan välikappale: tämän ihmislajin elämänintressi on tehdä ihmiskunta sairaaksi ja vääntää käsitteet "hyvä" ja "paha", "tosi" ja "väärä", kunnes ne ovat saaneet elämälle vaarallisen ja maailmaasoimaavan merkityksen. —
25.
Israelin historia on verraton tyypillisenä historiana luonnollisuuden häviämisestä luonnonarvoista: mainitsen viisi tosiasiaa siitä. Alkuaan, etenkin kuninkuuden aikana, oli Israelkin oikeassa, s.o. luonnollisessa suhteessa kaikkiin olioihin. Sen Jahve oli vallantunnon, itsestään iloitsemisen, itsestään toivomisen ilmaisumuoto: hänessä odotettiin voittoa ja menestystä, hänessä luotettiin luontoon, että se antaisi, mitä kansa tarvitsi — ennen kaikkea sadetta. Jahve on Israelin jumala ja siis oikeuden jumala: jokaisen kansan logiikka, joka on vallassa ja on siitä tietoinen. Juhlakultissa ilmenevät nämä kansan itsensämyöntämisen molemmat puolet: se on kiitollinen niistä suurista kohtaloista, jotka johtivat sen valtaan, se on kiitollinen vuoden vaihteluista ja kaikesta onnesta karjanhoidossa ja maanviljelyksessä. — Tämä asiaintila jäi vielä kauan ihanteeksi, senkin jälkeen kuin se oli surullisella tavalla poistettu: anarkia sisällisenä syynä, assyyrialainen ulkopuolelta tulevana. — Mutta kansa piti korkeimmin toivottavana mielikuvaa kuninkaasta, joka on hyvä sotilas ja ankara tuomari: ennen kaikkea tuo tyypillinen profeetta (s.o. silmänräpäyskriitikko ja satiirikko) Jesaias. — Mutta jokainen toive jäi täyttymättä. Vanha jumala ei kyennyt enää mihinkään, mihin hän muinoin kykeni. Olisi pitänyt antaa hänen mennä menojaan. Mitä tapahtui? Käsitettä muutettiin, — siltä riistettiin sen luonnollisuus: tällä hinnalla saatiin pitää hänet. — Jahve "oikeuden" jumala, — ei enää yhtä kuin Israel, ei enää ilmaisumuoto sen itsetunnosta kansana, vaan tästälähin ainoastaan ehdollinen jumala… Jumalakäsite käy välikappaleeksi papillisten agitaattorien käsissä, jotka nyt selittävät kaiken onnen palkkioksi, kaiken onnettomuuden rangaistukseksi tottelemattomuudesta jumalaa vastaan, "synnin" rangaistukseksi: tämä valheellisin kaikista tavoista tulkita luuloteltua "siveellistä maailmanjärjestystä", ja jolla luonnonkäsite "syy" ja "seuraus" on kerta kaikkiaan asetettu päälaelleen. Jos vasta palkkiolla ja rangaistuksella on poistettu maailmasta luonnollinen syysuhteisuus, niin tarvitaan luonnotonta syysuhteisuutta: ja nyt seuraa epäluonnollisuuden koko jäännös. Jumala, joka vaati, — jumalan asemesta, joka auttaa, joka tietää neuvoja, joka on oikeastaan rohkeuden ja itseluottamuksen jokaisen onnellisen inspiratsioonin sana… Moraali ei enää kansan elämän ja kasvavuusehtojen ilmaisuna, ei enää sen sisimpänä elämänvaistona, vaan abstraktiseksi käyneenä, elämän vastakohdaksi käyneenä, — moraali mielikuvituksen periaatteellisena huonontumisena, kaikkien olioiden "pahana katseena". Mitä on juutalainen, mitä on kristillinen moraali? Sattuma, jolta on ryöstetty sen viattomuus; onnettomuus, joka on tahrattu käsitteellä "synti", hyvinvointi vaarana, "kiusauksena", fysiolooginen pahoinvointi omantunnontuskalla myrkytettynä…
26.
Jumalakäsite väärennetty; moraalikäsite väärennetty: — juutalainen papisto ei pysähtynyt tähän. Koko Israelin historiaa ei voitu käyttää: pois se! Nämä papit ovat saaneet aikaan sen väärennyksen ihmetyön, jonka todistuskappaleena suuri osa raamattua on: he ovat jokaista traditsioonia, jokaista historiallista realiteettia suunnattomasti häväisten kääntäneet oman kansansa muinaisuuden uskonnolliseksi, s.o. tehneet sen typeräksi pelastuskoneistoksi rikoksesta Jahvea vastaan ja rangaistuksesta, hurskaudesta Jahvea kohtaan ja palkkiosta. Meihin koskisi paljon kipeämmin tämä historianväärennyksen häpeällisin teko, ellei kirkollinen historiantulkinta sitten vuosituhansien olisi tehnyt meitä miltei tylsiksi vaatimaan rehellisyyttä historioitsijoissa. Ja filosoofit avustivat kirkkoa: valhe "siveellisestä maailmanjärjestyksestä" käy läpi uudemmankin filosofian kehityksen. Mitä merkitsee "siveellinen maailmanjärjestys?" Että kerta kaikkiaan on olemassa jumalan tahto siitä, mitä ihmisen tulee tehdä, mitä hänen tulee olla tekemättä; että kansan tai yksilön arvo mitataan sen mukaan kuinka paljon tai kuinka vähän jumalan tahtoa totellaan; että kansan tai yksilön kohtaloissa jumalan tahto osoittautuu hallitsevaksi, s.o. rangaisten ja palkiten, aina kuuliaisuuden mukaan. Tämän surkuteltavan valheen realiteetti sensijaan on: loisihmislaji, joka menestyy ainoastaan elämän kaikkien terveitten muodostumien kustannuksella, pappi, väärinkäyttää jumalan nimeä; hän mainitsee olioiden tilan, jossa pappi määrää olioiden arvon, "jumalan valtakunta"; hän mainitsee keinot, joiden avulla sellainen tila saavutetaan tai ylläpidetään sitä, "jumalan tahto"; hän mittaa kylmäverisellä kyynillisyydellä kansoja, aikoja ja yksilöitä sen mukaan, hyödyttävätkö ne vai vastustavat pappien ylivaltaa. Katsottakoon heitä työssä: juutalaisten pappien käsissä tuli Israelin historian suuri aika rappion ajaksi; maanpakolaisuus, tuo pitkä onnettomuus muutettiin iankaikkiseksi rangaistukseksi suuresta ajasta — ajasta, jolloin ei pappi ollut vielä mitään. He ovat Israelin historian mahtavista, luonnostaan hyvin vapaista hahmoista tehneet tarpeen mukaan surkuteltavia teeskentelijöitä ja ryömijöitä tai myöskin "jumalattomia", he ovat yksinkertaistuttaneet jokaisen suuren tapahtuman psykologian idioottikaavan mukaan "tottelevainen tai tottelematon jumalaa kohtaan". — Askel eteenpäin: "jumalan tahto", s.o. papin vallan säilytysehdot, täytyy olla tunnettu, — tähän tarkoitukseen tarvitaan "ilmestystä". Suomeksi: suuri kirjallinen väärennys käy välttämättömäksi, "pyhä kirja" löydetään, — kaikella papillisella prameudella, katumuspäivillä ja pitkällistä "syntiä" valittaen se saatetaan julkisuuteen. "Jumalan tahto" on jo kauan ollut selvä: koko onnettomuus on siinä, että on käännytty pois "pyhästä sanasta"… Mosekselle jo oli "jumalan tahto" ilmoitettu… Mitä oli tapahtunut? Pappi oli ankarasti, turhantarkasi, aina suuriin ja pieniin veroihin saakka, joita hänelle oli maksettava (— maukkaimpia lihapaloja unohtamatta: sillä pappi on pihvinahmija), kerta kaikkiaan lausunut, mitä hän tahtoo saada, "mikä on jumalan tahto"… Tästä alkaen ovat elämän kaikki asiat niin järjestetyt, että pappi kaikkialla on välttämätön; elämän kaikissa luonnollisissa tapahtumissa, syntymisessä, avioliitossa, sairaudessa, kuolemassa, puhumattakaan uhrista ("ateria"), ilmestyy tuo pyhä loinen riistämään näiltä tapahtumilta niiden luonnollisuuden: hänen kielellään "pyhittämään"… Sillä tämä on ymmärrettävä: jokaisen luonnollisen tavan, jokaisen luonnollisen laitoksen (valtio, oikeustoimi, avioliitto, sairaan- ja köyhäinhoito), jokaisen elämänvaiston synnyttämän vaatimuksen, lyhyesti sanoen kaiken, jolla on arvonsa itsessään, tekee papin parasitismi (tai "siveellinen maailmanjärjestys") perinpohjin arvottomaksi, iljettävän arvoiseksi: se tarvitsee jälkeenpäin pyhityksen, — arvoa antava valta on tarpeen, joka kieltää siinä luonnon ja juuri sillä mikä ensin luo arvon… Pappi riistää luonnolta sen arvon, saastuttaa sen: tämä on se hinta, jolla hän ostaa olemassaolonsa yleensä. — Tottelemattomuus jumalaa kohtaan, s.o. pappia kohtaan, "lakia" kohtaan, saa nyt nimen "synti", keinot jälleen "sopia jumalan kanssa" ovat, kuten soveliasta on, keinoja, joiden kautta alistuminen papin vallan alle vain perinpohjaisemmin taataan: pappi yksin "lunastaa"… Psykoloogiselta kannalta käyvät "synnit" jokaisessa papillisesti järjestetyssä yhteiskunnassa välttämättömiksi: ne ovat itse vallan voimassapidon välikappaleita, pappi elää synneistä, hänen takiaan täytyy "tehdä syntiä"… Päälause: "jumala antaa sille anteeksi, joka katuu" — suomeksi: sille joka taipuu papin vallan alle. —
27.
Niin väärästä maaperästä, jossa jokaista luontoa, jokaista luonnollista arvoa, jokaista realiteettia hallitsevan luokan syvimmät vaistot vastustivat, nousi kristinoppi, tähän saakka saavuttamaton verivihollisuuden muoto todellisuutta kohtaan. "Pyhä kansa", joka on pidättänyt kaikille olioille yksinomaan pappisarvot, pappissanat ja joka peljättävällä johdonmukaisuudella on työntänyt luotaan "saastaisena", "maailmana", "syntinä" kaiken, mikä vielä oli maan päällä vallassa, — tämä kansa keksi vaistolleen viimeisen muodon, joka on loogillinen aina itsensäkieltämiseen saakka: se kielsi, kuten kristinoppi, vielä todellisuuden viimeisen muodon, "pyhän kansan", "valitun kansan", itse juutalaisen realiteetin. Tapaus on arvoltaan ensimäinen: pieni kapinallinen liike, joka saa nimensä Jeesus Natsarealaisen mukaan, on juutalainen vaisto uudessa muodossa, — toisin sanoen, pappisvaisto, joka ei kärsi enää pappia realiteettina, vielä ytimettömämmän olemismuodon, vielä epätodellisemman maailmankuvan keksiminen kuin se on, jota kirkon organisatsiooni vaatii. Kristinoppi kieltää kirkon…
En käsitä, mitä vastaan se kapina oli tähdätty, jonka alkuunpanijana Jeesus on ymmärretty tai väärinymmärretty, ellei se ollut kapina juutalaista kirkkoa vastaan, kirkko aivan samassa merkityksessä kuin me tänään käsitämme sen sanan. Se oli kapina "hyviä ja vanhurskaita" vastaan, "Israelin pyhiä" vastaan, yhteiskunnan pappisvaltaa vastaan — ei sen turmelusta vastaan, vaan kastia, etuoikeutta, järjestystä, muotoa vastaan, se oli puuttuvaa uskoa "korkeampaan ihmiseen", "ei" sanottu kaikelle, mikä oli pappia ja teoloogia. Mutta pappisvalta, joka siten, vaikkakin vain silmänräpäykseksi, pantiin kysymykseen, oli se paalurakennus, jonka varassa Juudan kansa kaikesta huolimatta vielä säilytti itsensä keskellä "vettä", vaivaloisesti voitettu viimeinen mahdollisuus jäädä jäljelle, sen poliittisen itsenäisyyden residuumi: sen loukkaaminen oli syvimmän kansanvaiston loukkaamista, sitkeimmän kansanelämistahdon, mitä maan päällä milloinkaan on ollut. Tämä pyhä anarkisti, joka kehoitti alempaa kansaa, hyljättyjä ja "syntisiä", juutalaisuuden Tshandalaa, taisteluun vallitsevaa järjestystä vastaan — käyttämällä kieltä, jos evankeliumeihin olisi luottamista, joka vielä tänään veisi Siperiaan, oli poliittinen rikollinen siihen määrin kuin poliittiset rikolliset olivat mahdollisia absurdisen epäpoliittisessa yhdyskunnassa. Tämä vei hänet ristille: todistuksena siitä on ristin päällekirjoitus. Hän kuoli oman syyllisyytensä takia, — ei ole olemassa mitään perustetta siihen, niin usein kuin sitä onkin väitetty, että hän kuoli toisten syntien takia. —