Minä rakastan sitä, jonka sielu tuhlaa itseään, joka ei tahdo saada kiitosta eikä anna takaisin: sillä hän lahjoittaa alati eikä tahdo säilyttää itseään.
Minä rakastan sitä, joka häpeää, kun arpa lankee hänen onnelleen, ja joka silloin kysyy: olenko ehkä väärinpelaaja? — sillä hän tahtoo käydä perikatoon.
Minä rakastan sitä, joka viskaa kultaisia sanoja tekojensa edellä ja aina pitää enemmän kuin on luvannut: sillä hän tahtoo perikatoaan.
Minä rakastan sitä, joka vanhurskauttaa tulevaiset ja lunastaa menneet: sillä hän tahtoo käydä perikatoon nykyisten kautta.
Minä rakastan sitä, joka jumalaansa kurittaa, koska hän jumalaansa rakastaa: sillä hänen täytyy käydä perikatoon jumalansa vihan kautta.
Minä rakastan sitä, jonka sielu on syvä haavoittumaankin, ja joka voi mennä perikatoon vähäpätöisessä elämänkosketuksessa, niin hän käy mielellään yli sillan.
Minä rakastan sitä, jonka sielu on yli äärtensä täynnä, niin että hän itsensä unhoittaa ja kaikki kappaleet ovat hänessä: niin tulevat kaikki kappaleet hänen perikadokseen.
Minä rakastan sitä, joka on vapaa hengeltään ja vapaa sydämeltään: niin on hänen päänsä ainoastaan hänen sydämensä sisus, mutta hänen sydämensä vie hänet perikatoon.
Minä rakastan kaikkia niitä, jotka ovat kuin yksitellen putoavia raskaita pisaroita siitä synkästä pilvestä, joka ihmisten yllä riippuu: he julistivat, että salama on leimahtava, ja julistajina käyvät perikatoon.
Katso, minä olen salaman julistaja ja raskas pisara pilvestä: mutta tämän salaman nimi on yli-ihminen. —