Yölaulu.
Yö on: nyt puhuvat äänekkäämmin kaikki suihkuvat kaivot. Ja minunkin sieluni on suihkuva kaivo.
Yö on: nyt vasta valveutuu kaikki rakastavaisten laulut. Ja minunkin sieluni on rakastavaisen laulu.
Tyydytyksetöntä, tyydyttämätöntä on minussa; se tahtoo äänensä korottaa. Halu rakkauteen on minussa, se puhuu myöskin rakkauden kieltä.
Valo minä olen, oi, että minä yö olisin! Mutta tämä on minun yksinäisyyteni, että minä valon vyöttämä olen.
Oi, että minä pimeä ja öinen olisin! Miten minä tahtoisin valon rintoja imeä!
Ja myöskin teitä minä tahtoisin siunata, te pienet kipenöivät tähdet ja kiiltomadot tuolla ylhäällä! — ja autuas olla teidän valolahjoistanne.
Mutta minä elän omassa valossani, takaisin minä juon itseeni ne liekit, jotka minusta leimahtavat.
Minä en tunne ottavaisen onnea, ja usein minä uneksin siitä, että varastamisen täytyisi olla vielä suloisempaa kuin ottaminen.
Se on minun köyhyyteni, ettei minun käteni milloinkaan lahjoittamisesta lepää; se on minun kateuteni, että minä odottavia silmiä näen ja kaipuun kirkastettuja öitä.