Kohti ihmeellisintä, minkä minä omistin, ammuttiin nuoli: teitä kohti, joiden iho on untuvan kaltainen ja vielä enemmän hymyn, joka katseesta saa kuolon!
Mutta tämän sanan minä tahdon vihollisilleni puhua: mitä on kaikki ihmismurha sen verroilla, minkä te minulle teitte!
Pahempaa te minulle teitte kuin ihmismurha ikinä on; takaisin-saavuttamattoman te otitte minulta: — näin puhun minä teille, viholliseni!
Te murhasitte minun nuoruuteni näyt ja rakkaimmat ihmeet! Leikkitoverini te riistitte minulta, nuo autuaat henget! Heidän muistokseen minä lasken tämän seppeleen ja tämän kirouksen.
Tämän kirouksen teitä kohtaan, viholliseni! Te teitte minun ikuisuuteni lyhyeksi kuin sävelen, joka särkyy kylmässä yössä. Tuskin se saapui luokseni jumalallisten silmien välähdyksenä vain, — silmänräpäyksenä!
Näin puhui eräänä hyvänä hetkenä minun puhtauteni: "jumalaisia olkoot kaikki olennot minulle."
Silloin te kävitte kimppuuni likaisilla kummituksilla; oi, minne lensi nyt tuo hyvä hetki!
"Kaikki päivät olkoot minulle pyhiä" — niin puhui kerran minun nuoruuteni viisaus: totisesti iloisen viisauden puhetta!
Mutta! silloin te varastitte, viholliset, minulta minun yöni ja möitte ne unettomaan tuskaan: oi, minne pakeni nyt tuo iloinen viisaus!
Kerran minä toivoin onnellisia lintuenteitä: silloin te toitte iljettävän huuhkainhirviön tielleni. Oi, minne pakeni silloin minun hento kaipuuni?