Valkoisena härkänä tahtoisin hänet nähdä, kun hän puuskuen ja mylvien käy auran edessä: ja hänen mylvintänsä ylistäisi vielä kaikkea maallista!
Pimeät ovat vielä hänen kasvonsa; käden varjo liehuu niillä. Varjojen peitossa on hänen silmänsä tarkoitus vielä.
Hänen tekonsa itse lepää vielä varjona hänen yllään: käsi pimentää toimivan. Vielä hän ei ole voittanut tekoaan.
Tosin rakastan hänessä härän niskaa: mutta nyt minä tahdon nähdä myös enkelin silmän.
Vielä sankaritahtonsakin hänen täytyy oppia unhoittamaan: korotettu hänen tulee olla eikä ainoastaan kohonnut: — itse eetterin tulisi nostaa hänet, tuon tahdottoman!
Hän lannisti petoja, hän ratkaisi arvoituksia: mutta lunastaakin hänen tulisi vielä petonsa ja arvoituksensa, taivaallisiksi lapsiksi hänen tulisi ne vielä muuttaa.
Vielä hänen tietonsa ei ole oppinut hymyilemään ja olemaan ilman kateutta; vielä ei hänen tulviva intohimonsa ole viihtynyt kauneudessa.
Totisesti, ei hänen kaipuunsa tule kylläisyyteen vaieta ja vaipua, vaan kauneuteen! Sulous kuuluu ylevämielisen ylevämielisyyteen.
Käsivarsi asetettuna pään yli: niin tulisi sankarin levätä, niin tulisi hänen voittaa lepäämisensäkin.
Mutta juuri sankarille on kaunis kaikkein vaikeinta. Saavuttamaton on kaunis kaikelle kiihkeälle tahdolle.