Näin puhui Zarathustra.
Sivistyksen maasta.
Liian kauaksi minä lensin tulevaisuuteen: kauhu valtasi minut.
Ja kun minä katselin ympärilleni, katso! silloin oli aika ainoa aikalaiseni.
Silloin minä pakenin takaisin, kotiapäin — ja yhä nopeammin: niin minä tulin teidän luoksenne, te nykyaikaiset, ja sivistyksen maahan.
Ensi kerran minulla oli silmää teitä kohtaan ja hyvää mieltymystä: totisesti, kaipuu sydämessä minä tulin.
Mutta mitä minulle tapahtui? Niin tuskissani kuin olinkin, — minun täytyi nauraa! Milloinkaan ei silmäni nähnyt mitään niin kirjavatäpläistä!
Nauramistani minä nauroin, jalkani vielä vavistessa ja sydämenikin: "täällähän on kaikkien värikuppien kotimaa!" — sanoin minä.
Viisikymmentä väripilkkua kasvoihin ja jäseniin maalattuna: niin te istuitte siellä minun kummastuksekseni, te nykyaikaiset!
Ja viisikymmentä kuvastinta ympärillänne, jotka imartelivat ja jäljittelivät teidän värivälkettänne!