Mutta siksi minä tahdon ottaa teidät keveämmin, kun minulla on raskasta kannettavana; ja mitä se tekee vaikka kovakuoriaisia ja lentäviä itikoita vielä asettuu taakalleni!
Totisesti, se ei käy minulle siitä raskaammaksi! Eikä teistä, te nykyaikaiset, ole suuri väsymys minuun tuleva. —
Oi, mihin minä nyt olen kaipuuni kera nouseva! Kaikilta vuorilta minä etsien katselen isän- ja äidinmaita.
Mutta kotiseutua minä en löytänyt mistään: epävakainen minä olen kaikissa kaupungeissa ja matkallelähtö kaikilla porteilla.
Vieraita ovat minulle ja ilvettä kaikki nykyaikaiset, joiden luo sydän minut äsken ajoi; ja karkoitettu minä olen kaikista isän- ja äidinmaista.
Niin minä rakastan nyt ainoastaan lasteni maata, tuota löytämätöntä, kaukaisimmassa meressä: sitä minä käsken purjeeni etsimään ja etsimään.
Lapsissani minä tahdon sovittaa, että olen isieni lapsi ja kaikessa tulevaisuudessa — tämän nykyisyyden!
Näin puhui Zarathustra.
Tahrattomasta tiedosta.
Kun eilen kuu nousi, luulin minä, että se aikoi synnyttää auringon: niin leveänä ja raskaana se lepäsi taivaanrannalla.