Mutta tämä on oleva: teidän kirouksenne, te tahrattomat, te puhtaasti-tietäväiset, että te ette tule milloinkaan synnyttämään: vaikkakin te lepäätte leveinä ja raskaina taivaanrannalla!
Totisesti, te ahdatte suunne täyteen jaloja sanoja: ja meidän tulee uskoa, että teidän sydämenne tulvii yli äänensä, — te valhettelijat?
Mutta minun sanani ovat halpoja, halveksittuja, käyriä sanoja: kernaasti minä poimin ylös, mitä teidän aterioillanne pöydän alle putoo.
Aina minä niillä voin — sanoa teeskentelijöille totuuden! Niin, minun ruotoni, näkinkenkäni ja piikkiset lehteni tulevat — kutittelemaan teeskentelijäin neniä!
Huono ilma on alati teidän ympärillänne ja teidän aterioittenne: teidän himokkaat ajatuksenne, teidän valheenne ja salaisuutennehan ovat ilmassa!
Uskaltakaa toki ensin uskoa itseänne — teitä ja teidän sisälmyksiänne! Ken itseään ei usko, hän valhettelee alati.
Jumalan naamion te ripustitte eteenne, te "puhtaat": jumalan naamioon kätkeytyi teidän inhoittava rengasmatonne.
Totisesti, te petätte, te "mietiskeleväiset"! Kerran oli Zarathustrakin teidän jumalallisten nahkojenne narri; ei hän oivaltanut sitä käärmeenkiemuraa, jolla ne olivat täytetyt.
Jumalan sielun minä luulin kerran näkeväni teidän juonissanne, te puhtaasti-tietäväiset! Parempaa taitoa minä en kerran aavistanut kuin teidän taitonne!
Käärmesaastaa ja pahaa hajua minä en nähnyt kaukaisuudestani: ja että sisiliskon kavaluus täällä hiiviskeli ympäri.