Ja kun minä asuin heidän luonaan, silloin minä asuin yläpuolella heitä. Siksi he suuttuivat minuun.
He eivät tahdo kuulla siitä mitään, että joku vaeltaa heidän päittensä päällä; ja niin he asettivat puuta ja maata ja rikkoja minun ja päittensä väliin.
Näin he vaimensivat minun askeleitteni kaiun: ja huonoimmin ovat minua tähän saakka oppineimmat kuulleet.
Kaikkien ihmisten malat ja raiskat he asettivat itsensä ja minun väliini: — "malkaorreksi" he kutsuvat sitä huoneissaan.
Mutta siitä huolimatta minä vaellan ajatuksineni heidän päittensä päällä; ja vaikka tahtoisin vaeltaa omilla vioillanikin, niin olisin kuitenkin yläpuolella heitä ja heidän päitään.
Sillä ihmiset eivät ole yhdenvertaisia: näin puhuu oikeus. Ja mitä minä tahdon, sitä he eivät saaneet tahtoa!
Näin puhui Zarathustra.
Runoilijoista.
"Sittenkuin paremmin opin tuntemaan ruumiin, — sanoi Zarathustra eräälle oppilaalleen — on minulle henki ainoastaan kuin kummitus; ja kaikki 'katoamaton' — sekin on vain vertausta."
"Niin minä kuulin sinun jo kerran sanovan, vastasi oppilas; ja sillä kertaa sinä lisäsit: 'mutta runoilijat valhettelevat liian paljon'. Miksi sinä sanoit silloin, että runoilijat valhettelevat liian paljon?"